Isovillakoirapentueen kasvusta kertova Blogi

Riiviöt

Perjantai 11.1.2019 - Tiina

6 viikkoa ja 2 päivää. Riiviöt ovat saapuneet Raennontielle. Vauhti kasvaa pihapolun kaarteissa joka päivä suuremmaksi. Hampaat tarttuvat jokaiseen riepuun, hihaan, lahkeeseen, hiustupsuun. Missä vaiheessa tämä muutos aina tapahtuu? Se tulee kuin huomaamatta mutta aina vääjäämättömästi. 

Tämä aika on ollut valtavan kiireistä. Arjen sovittaminen omaan arkeen ei ole mikään ihan helppo palapeli. Ja on ne aikuisetkin koirat tässä perheessä. Ja ne koirat näyttää tällä hetkellä siltä, että pommi on räjähtänyt niiden turkeissa. On pakko vaan nyt ottautua asiaan tai kohta ei turkkeja enää ole. No, vitsi vitsi; ehkä ei vielä tuossa tilanteessa olla. Ja minun kohdallani ei ehkä koskaan. 

Olemme kuitenkin panostaneet tähän pentuaikaan ihan täysillä; aina kun emme itse pysty olemaan paikalla, on ihana Sanni-hoitotäti ollut pentuja vahtimassa ja viihdyttämässä. Tai sitten meidän omat lapsemme. Työt meinaa haitata kasvattajan elämää. Omaa elämää meillä ei ole ollutkaan tässä viimeiseen 7 viikkoon. On vain pienet karvaturriaiset ja niin sen kuuluukin olla. Parasta parhaille pienille. 

Pennut käyvät varmaan kymmenen tai enemmänkin kertaa päivässä ulkoilemassa. Lihaksisto jo vaatii sitä ja kehonhallinta parantuu päivä päivältä. Nyt osataan jo loikkia ja juosta aika vimmatusti. Pennut syövät jo kaikkea, latkivat vettä kupista, mutta kyllä vieläkin joka päivä Saara-mamma antaa tisua. Se kun maistuu edelleen valtava herkulliselle ja vaikka ei nälkä olisikaan, niin jano ainakin on. Ja jos ei janokaan, niin ainakin oman äidin läheisyys ja tuoksu. Nämä lapsoset muuten osaavat hakeutua paperille hienosti pissimään jos eivät ulkona ole. 

Tänään meille tulee lääkärisetä ihan kotiin. Katsotaan ja tsekkaillaan että kaikki on kunnossa. Siitä on sitten hyvä ponnistaa eteenpäin. 

Huomenna meillä on myös tosi jännä päivä. Tiina eli Jäpän varaäiti (omistaja), Elina  (villisspelialisti ja huipputrimmaaja) ja moni muu saapuu meille ja aletaan pesemään pentuja nätiksi (siis vieläkin nätimmäksi) ja otetaan sitten oikein kuvia lapsosista. Ja siinä samalla vielä mietitään oikeita koteja jokaiselle lapsukaiselle. Ajatuksena että oikea koti ja oikea pentu kohtaavat. Jos sinua kiinnostaa tulla auttamaan, niin meille vaan heti aamusta, niin pääset apukäsiksi. Laita vaan viestiä ja pullapalkan saat ainakin. 

Naarasleijona eiku villaleijona...

Sunnuntai 2.12.2018 - Tiina

Minusta on tullut äiti. Otan tämän roolini niin vakavasti että minulle on turha heittää huumoria! En nyt kyllä ymmärrä minkäänlaista vitsiä tai huulenheittoa ja voin kertoa että ei tosiaan naurata!

Kaikkein haastavinta tässä äidin roolissa on suojella näitä minun aarteitani. Kaikki jotka minut tuntevat, että minulla on joskus (hieman) tapana olla aika omistava. En välttämättä ole kovin innoissani jakamassa huomiota minun ihmisiltäni..siis MINUN ihmisiltäni. Mieluiten minä olen se, jota pitää huomioida, rapsuttaa, hoitaa, trimmata. Muista en tässä kohdassa niin perusta. Tämän takia uskon, että kovin haaste äitiydessä on päästää joskus sitten irti näistä MINUN pennuistani, jotka ovat minulle kultaakin kalliimmat. 

Kyllä minä muistan, kun Aunella oli pennut vajaa kaksi vuotta sitten. Nyt täytynee todeta, että äitinä Aunella on aika paljon opittavaa, minulta. Oli sen verran leväperäistä toimintaa. Antoi ihmisten mennä ja tulla MITEN LYSTÄÄ. Ei huolehtinut siis riittävästi lastensa turvallisuudesta.

Muistan kuin eilisen päivän, kun minäkin pääsin viereen seuraamaan, kun Aune lapsiaan pesi ja imetti. Ei sanonut asiaan yhtään mitään! Ja Hilda joka on kuulemma näiden lasten oikea mummo, meni jopa pesemään ja yritti imettääkin niitä pienokaisia..SIIS MITÄ???  Ei muuten toimi minun kohdallani.

Tänne ei tule K U K A A N MUU karvainen otus kuin minä. Jos näen vilauksenkin ärsyttävistä ja uteliaista, nuuskuttavista blondeista, alkaa minun hermoni kiristyä pahemman kerran. Sitä ei halua nähdä ja kokea siis kukaan. 

Minä kyllä HANDLAAN nämä hommat siis ihan itse. Vara-äitini ja vara-iskäni on ollut hieman ihmeissään, kun näin toimin. Se on tottunut ennen eri meininkiin. Mutta nyt on meininki muuttunut, kun taloon on saapunut NAARASVILLAKOIRA! Tääällä on kuulkaa hommat hallussa, pennut on turvassa ja kaikilla siis rauha! Kunhan vaan jokainen muistaa, että TÄNNE ei ole asiaa, kuin tutuilla ja turvallisilla ihmisolennoilla. 

Joten PLEASE, huumorikukan ei tarvitse nyt kukkia. Katsotaan milloinka se päivä koittaa että näen tässä nyt jotain niin hauskaa että vitsinne alkaa taas minullekin aueta. 

Ps.Pennut saivat juuri masunsa täyteen, joten käynpä tsekkaamassa pikaisesti pihahoodit ja varulta kaivan usempaan kohtaan pakokoloja pennuille ja minulle, jos joku alkaa minua liikaa häiritä. Ja en kyllä sitten yhtään sitäkään ymmärrä, että miksi en sitä saisi tehdä..Hei se on tehtävä, mikä on tehtävä rakkaimpiensa suojelemiseksi.  

Urakka alkaa

Torstai 29.11.2018 - Tiina

Saaran tiineysaika meni hujauksessa. Kun viime keväänä missasimme omaa tyhmyyttämme Saaran tärppipäivät, panostimme tällä kertaa kunnolla asiaan. Aloitimme progemittaukset 7.päivänä, uusinta 9.päivänä ja viimeinen mittaus päivänä 11, jolloin treffit Jäpän kanssa oli sitten sovittuna Tiina-omistajan kanssa Suonenjoella. Treffit olivat menestys ja päätimme että eiköhän se ollut sitten tässä. Voisiko jopa sanoa, että tämä oli YHDEN ILLAN JUTTU :). 

Sitten alkaa aina se jännittävin osuus. Onko se tiineenä vai ei? Oliko tuo nyt merkki jostain? Tai tuo? Aloin kyllä olla aika varma siitä, että Saaralla oli masussa vauvoja. Juuri syyslomalla oli päivät, kun sikiöt kiinnittyy kohtuun. Pyhitimme sen stressittömään ja rentoon oloon, jotta Saara olisi itsekin mahdollisimman hyvässä mielentilassa. 

Päivänä 24 veimme Saaran ultraan, joka paljasti että kyllä siellä on useita vauvoja. Ihana uutinen! Seurailin Saaran vyötärön kasvua mittanauhan kanssa ja kuuntelin sydänääniä doplerilla. Saara oli välillä aika huonovointinen, jolloin ruoka ei oikein maistunut. Yritin kokkailla Saaran herkkuja jotka maistuisivat. Jossakin vaiheessa ruoka alkoikin maistua taas. 

Röngten varmisti päivänä 55 että pentuja on paljon masussa; 9-10. Kahdenkaan kuvan avulla ei päässyt varmuuteen, mutta olin silti yllättynyt pentujen määrästä. Saaran vyötärö ei ollut kuitenkaan niin valtava ja Saara lenkkeili viimeiseen päivään asti ihan muiden mukana. Uskomaton pakkaus ja toki hyvä kunto auttoi liene asiassa. 

Lämpöjen mittailun aloitin päivänä 55. Kun ruumiinlämpö laskee alle 37, voidaan olettaa synnytyksen käynnistyvän 24h kuluessa. Päivänä 60 sain aamulla 37.3 luvuksi. Pyysin siskoani Marjaa naapurista kipaisemaan mittaamaan uudestaan lämmön ennen puolta päivää ja Marja laittoikin viestiä että 36.8 ja siitä tiesin että nyt aletaan lähestyä H-hetkeä. Mittailin lämpöjä ja illalla lämpö alkoi kääntyä hieman nousuus.

Laitoimme Teron kanssa huoneen missä pennut ja Saara oleilee viimeiseen iskuun ja mietimme mielessämme, että APUA!Miten tästä selvitään. Synnytys on aina todella pelottava ja jännittävä tapahtuma. Kuinka kaikki menee? Tero jäi Saaran kanssa nukkumaan ja koko yö oli mennyt siihen että Saara tarvitsi rapsutusta. Levotonta käyskentelyä, tarpeilla käymistä. Mikäli Tero oli lopettanut hoivaamisen, oli Saara tönäissyt Teroa.

Ilmoitin töihin, että nyt en sinne pääse. Tero lähti kuitenkin vielä työmaalle. Seurasin Saaran käytöstä. Läähätystä, ulkona ravaamista, yritti etsiä piilopaikkaa. Aune ja Hilda seurasivat vierestä tätä hommaa ihmeissään. Tiesivätköhän he, mistä oli kysymys? Huomasin, että Saara alkaa vetää itseään koukkuun seistessään, eli kivut olivat jo niin kovat. Saara on sen verran kovahermoinen, että yhtään vinkuääntä ei suusta päässyt. Minun oli pakko laittaa Terolle viestiä, että nyt kannattaa alkaa tulla ja pian! 

Kun ponnistui alkoi, pentu syntyi yllättävän helposti. Sieltä tuli harmaa poika. Sitten harmaa tyttö. 7 tunnissa Saara synnytti 9 pentua, joista eloon jäi 5 tyttöä ja 3 poikaa.Yksi poika oli vetäissyt luultavasti vettä keuhkoihinsa ja elvytyksestä huolimatta emme saaneet pentua elävien kirjoihin. Henna-tyttäreni itki ja hieroi vielä poikaa, joka nimettiin Eetuksi, kun minä otin vastaan jo uutta tyttöstä. Nyt voin olla kuitenkin rauhallisin mielin. Yritimme kaikkemme. Yksi tytöistäkin tuli aika velton oloisena (oli pitkä väli synnytyksessä) ja jouduin jopa omalla suullani imaisemaan hengitystiet auki ja pentu hyvin nopeasti kiljaisi ja tarttui tissiin melkein samoin tein. Kaikkeen sitä kasvattaja taipuukin.

Yö on mennyt rauhallisesti pennuilla ja Saaralla. Pennut ovat hyvin elinvoimaisia ja hiljaisia. Silloin kaikki on hyvin. Saara vaikuttaa esimerkilliseltä äidiltä. On hyvin rauhallinen liikkeissään ja hoitaa pennut puhtaaksi ja maitoakin tulee, koska kukaan pentu ei itke nälkäänsä vaan nukkuu tyytyväisenä tuhisten mamman kainalossa. Saara on selvästi todella väsynyt, eikä ihme. Menen kohta tarjoilemaan Saaralle ruuan pentukoppaan. Tarjoilin ja aamulla klo 5 ruokaa ja maistuikin hyvin. 

Aunella ei yö mennyt niin hyvin. Piti vähän vinkua pentujen perään ja arvatkaapas päästääkö Saara ketään toista pentujen luo? Ei tosiaan, murisee vaan kun näkee portin takaakin vilahduksen. Nyt on muuten suojelusäiti täällä. Minä en ole siis nukkunut viime yönä oikein mitään, joten nyt olen kuin sumussa mutta kyllä tämä tästä taas lähtee rullaamaan. Tämäkin aika menee niin äkkiä! 

Kuuden viikon riiviöt

Keskiviikko 12.4.2017 - Tiina

Nyt meillä alkaa olla jo vaativia 6-viikkoisia vauvoja! Enää ei riitä pelkkä uni ja ruoka vaan tarvitaan paljon seurustelua ja aktiviteettia. Pihamaa tömisee ja vauhti kasvaa. Leikit hurjenee ja nyt osataan jo hyppiäkin ja käyttää hampaita lahkeisiin ja kaikkeen muuhunkin. Pentuja on paljon käyty rapsuttelemassa, mutta edelleen otetaan vastaan rapsuttelijoita. 

Kelit ei vaan ole mitkään maailman upeimmat. Välillä tulee räntää ja lunta, välillä vettä. Tänäkin aamuna pakkasta oli varmaan  5 astetta ja maa oli lumen peitossa. Mutta pentuja se ei haitannut lainkaan. Meillä onkin Teron kanssa talvitakit ja kengät oven pielessä, sillä niin sitä saa itsekin palella ulkoilmassa pentujen leikkiä valvomassa. Ulos mennään päivän aikana varmaan sen 20 kertaa joten ei ne tyhjän panttina siinä ole. 

Tänä aamuna unta riitti sinne vartin yli 6 ja sitten olikin täysi tohina päällä. Ruokaa ja ulkoilua. Pennut tekevät tarpeensa aika hyvin jo ulos. Montaa kakkaa ei ole tarvinnut pentujen tilasta sisältä kerätä. Puhun yksittäisistä kerroista. Toki se vaatii meiltä paljon aktiivisuutta. Pennut aina ulos, kun ne heräävät ja ovat leikkineet. Ruokailu tapahtuukin yleensä ulkona joten on luonnollista sinne sitten tarpeetkin tehdä. Nostan toki ruuan sitten vielä hetkeksi sisälle, mikäli on kamalan kylmä. Sitten voi vielä herkutella masun täyteen, mikäli ei aiemmin sitä kerinnyt tehdä. 

Pennut ovat nyt maistelleet ja jyrsineet raakoja kanankauloja, luita ja muitakin purutikkuja. Eilen maisteltiin kuivattua naudan ruokatorvea. Ruokana menee nappulaa, jauhelihaa(nautaa ja lammasta), piimää, erilaisia pentujen märkäruokia, kypsää kanasosetta jne....kylläpä maistuu. Pennut ovat varsin hyviä kyllä syömään. Ei tarvitse houkutella: klo 6-6.30, klo 10.30-11.30, 15.45-16.30 sekä iltaruoka kello 8.30-9.30 välillä. Tissiä Aune ei oikein anna, vaikka pennut suorastaan jahtaavat Aunen tissiä. Pennut juovat myös vettä itse kupista. 

Sen verran voi sanoa, että alkaa kasvattaja olla jo hieman väsynyt ;) . Työtä on riittänyt ja riittää edelleen. Isot koirat ovat kyllä hieman huonolla turkkihuollolla jossa minun on pakko terästäytyä. Onneksi apuja on tulossa ja ei se auta kuin vaan ottautua asiaa. Nyt vielä pientä flunssan tynkää yrittää minuunkin, Terolla on ollutkin jo viikonlopusta. Perjantaina puunataan vauvat edustuskuntoon apujoukkojen kanssa ja viikonloppuna pentuja myös kuvataan. Paljon on kaikkea kivaa siis tulossa. 

Ensi viikolla sitten jo ensimmäiset vauvat suuntaavat uusiin koteihinsa.Tiistaina eläinlääkäri tulee ensin kuitenkin tsekkaamaan pennut.... Mitä ihmettä? Miten nopeasti aika kuluukaan? Viimeinen pentunen lähtee uuteen kotiinsa lähes 9 viikon ikäisenä. Ja tietysti yksi jää meitä ilostuttamaan ja viihdyttämään jottei olisi vaan liikaa vapaa-aikaa. Sitten voi huokaista ja kerätä voimia mahdolliseen kahden vuoden päähän jos Saara sitten vauvoja meille aikaan saisi. 

Arkea, arkea! Ihanaa arkea.

Maanantai 3.4.2017 - Tiina

Tänäkin aamuna päivä alkoi ennen kuutta pentusten kanssa. Aune pitää herättää imettämään pennut ennen lenkille lähtöä. Teron lähtiessä aamulenkille kolmikon kanssa,alkaa minun osuuteni. Laitan ruuat valmiiksi; jauhelihat, turvotetut nappulat ja piimä sekaisin mössöksi. Kahdelle lautaselle tarjoilu esille ja pennut pois kopasta ruokailemaan. Kamala oli nälkä nytkin aamulla ja lautaset tyhjenee melkein kokonaan. 

Sitten seuraa se osuus, joka on alkanut viikonloppuna nousta jo todella tärkeään rooliin eli ulkoilu! Pennut vaan ovesta ulos (se on onneksi vieressä) ja sitten lähtee vauhti päälle. Pennut nauttii isosta tilasta ja pikku aamupainit alkaa. Osa juoksee vaan nautinnosta päättömästi. Tänä aamuna sattui olemaan lumi maassa! Eipä haitannut näitä vauhtiveikkoja sitten yhtään. Terassilla on kohta kakkakikkareita, joita tämä rouva sitten keräilee jätesäkkiin talouspaperin kanssa. Ja sitä muuten kuluu. 

Pentujen ollessa ulkona minä siivoan pentukopan. Vaihdan kaikki sanomalehdet ja uudet tilalle. Vaihdan puhtaat alustat nukkuma-alustalle. Sitten kiireellä seuraamaan pentuja mitä siellä tapahtuu ja osa haluaakin jo sisälle, kun pikkutassuja paleltaa. Osa vielä makustelee ruokaa ja osa vaan juoksee sisätiloissa muristen ja haukahdellen. Voi miten ihanaa on pikkukoirien elämä; huoletonta ja täynnä kaikkea uutta. Pennut ovat oikeasti valtavan rohkeita tapauksia; kaikki. 

Pyykkikone laulaa meillä koko ajan. Puhtaita petivaatteita, pyyhkleitä ja lakanoita tarvitaan kokoajan. Sanomalehtiä olemme onneksi saaneet ja saamme edelleenkin tutuilta ihmisiltä. Niitäkin nimittäin kuluu aika paljon päivän aikana. Työtä riittää tauotta. Jos ei muuta, niin minä teen ruokia ja siis myös huolehdin aikuisten ruuasta, jota kuluu myöskin aika valtavia määriä. Aune imettää vielä 7-9 kertaa päivässä ja huomaa että se ei ole enää niin mieluista hommaa. Pennut saavat tällä hetkellä ruuan kolmesti päivässä. Kun imetys selkeästi vielä vähenee, joutuu siirtymään neljään kertaan päivässä. 

Pennut ovat nyt ulkoilleet 5-8 kertaa päivässä. käyt aina nostamassa pennut pihalle, seuraat niiden tekemisiä, siivoot niiden jätökset, nostat takaisin...ei pääse laiskistumaan tämä poppoo, ei tosiaan. 

Meille on tulossa ihana Annamari kuvailemaan pentuja sitten kun pennut ovat yli kuusiviikkoisia. Saadaan ihan ammattikuvaajan otoksia pentusista. Ihanaa! Ja ihana Heini (pentujen isän Icon omistaja) on luvannut tulla pääsiäisenä auttamaan minua pentujen trimmaamisessa ja toki tsekkaamaan pentuja muutoinkin ihan livenä, eikä vain minun pikaotosteni perusteella. Kivaa! Eläinlääkärikin on jo varattu ja pennut tullaan tarkistamaan tänne kotiin heti pääsiäisen jälkeen. Siruttaja tulee keskiviikko-iltana. Pitää olla ihan kalenteri että pysyy kaikessa mukana, ihan oikeasti. 

Tällä viikolla helpottaa se, että Henna-tyttäreni tuli poikaystävänsä katsomaan pentusia työpäivän ajaksi alkuviikoksi. Koska näissäkin jutuissa on aikamoinen järjestely ja olen itsekin joutunut vapaata (palkatonta) töistä ottamaan, jotta pennut saavat parasta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa. Tero ajelee kuulemma renkaat ulisten pentujen luokse kesken työpäivän omalla ruokatunnillaan. Ja aina ne on kuulemma nukkumassa kun paikalle saapuu! :

Meille on siis jäämässä ihana pikku Terttu! Tämäkin on ristiriitaisissa tunnelmissa; haluan ehdottomasti Aunen tytön. Aunen luonne on kultaa ja erityisesti esim. Agilityyn hieno koira. Mutta se toinen puoli; neljäs isovillakoira tietää paljon työtä. Turkki (voisin vetää turkit alas, mutta ei anna sielu periksi ihan heti), koulutus jne...Jos vieressä olisi mahtava koti, joka turkin huolehtisi ja koiran kouluttaisi..mutta ei sittenkään! Nämä on varmaan niitä asioita, joita jokainen kasvattaja joutuu pohtimaan.

Missä on kipuraja? Tero laskeskeli ja minäkin laskeskelin, että yhden koiran kasvattaminen 4-vuotiaaksi maksaa noin 8000 e; ruuat, vakuutukset, näyttelyt, turkinhoito, terveystutkimukset ja siinä ei välttämättä ole edes kaikki. Ja entäs jos koira ei olisikaan jalostuskelpoinen? Se on arpapeliä, jonka kanssa joutuu elämään jokainen kasvattaja. 

Mutta neljä on ehdoton maksimi, mikäli tässä kodissa asumme. Tilaa kotona sisällä kyllä on, mutta pihaa saisi olla paljon enemmän ja kaiken parasta olisi koti, jossa ei olisi ketään lähellä ja koirat saisivat kulkea aina vapaana ulkona. Ehkä joku päivä! (Tämä haaveen toteutuminen voi viedä parista vuodesta viiteen vuoteen, mutta on työn alla, ainakin ajatuksissa!) 

Kyllähän käy joskus mielessä, etä onko tässä järkeä? Ei varmaankaan :) Onneksi meillä on kuitenkin harvoin pentuja. Nytkin vasta kahden vuoden päästä Saara voisi äidiksi alkaa, mikäli terveenä pysyy. Sitten onkin meidän elämän ensimmäinen silver-pentue tulossa. :) Nyt kasvatetaan nämä pennut rakkaudella tasapainoisiksi palleroiksi ja kullanmuruiksi. Sitten kootaan ajatuksia ja mietitään uudemman kerran. WE LOVE STANDARD POODLES! 

Tervetuloa kylään

Keskiviikko 29.3.2017 - Tiina

Me ollaan tänään 4 viikkoa vanhoja. Me ollaan myös paksuja. Me osataan myös syödä. Meitä sanotaan vaativiksi, mutta ihaniksi. Me osataan myös pissiä ja kakkia oikeaan paikkaan, ainakin yleensä.

Me osataan jo vähän riehua ja leikkiä. Me osataan nauttia rapsuista ja huomiosta. Me tykätään kun meille lauletaan ja jutellaan paaallljon höpöjuttuja. 

Meitä saa tulla katsomaan ja hoitamaankin. Jos sulla ei oo muuta tekemistä, niin laita viestiä meidän varamammalle, niin kyllä aika löytyy. Meitä voi hoitaa kuulemma silloinkin, jos ne ei oo paikalla. Jaa, entäs jos joku ihastuu meihin liiaksi ja vie mukanaan? Onkohan varamamma tuota pohtinut? Veikkaus on, että ei tosiaankaan. 

Varamamma on hieman ärsyttävä joskus; se aikoo kuulemma tänään siistiä meidän nassuja ja tassuja. WHAT? Meistä ne on ihan riitttävän siistit eli ei apuja kaivata kyllä ollenkaan. Kaikki hoituu ja eritoten näyttää ihan hyvältä just näin. Joten varamammalle viestiä, että ei kiitos palveluista. Pärjätään ilmankin, kiitos vaan tarjouksesta. 

Me kuultiin ohimennen että ensi viikolla meidät sirutetaan; mitä ihmettä. Eikö ne oo koneita, joita Sirutetaan. Me ollaan ihan eläviä olentoja kyllä, joten tämäkin jätetään lienee siis väliin. Puhukaa nyt joku hyvä ihme järkipuhetta tuolle varamammalle. Sillä joskus on niin suuria ideoita ja ajatuksia, että..Pliis, apua!!!!!

Meidän kuulemma pitäis alkaa ulkoilla. Ketä kiinnostaa kylmyys ja pakkanen. Vaikka me villakoiria ollaankin, ei se sitä tarkoita, että me halutaan viimassa värjötellä. Joten, lämpöaaltoa odotellessa :)

Me on saatu jo nimet; on muuten aika päheet! Euroviisuvoittajien biisit kuulemma (ei me tiietä mitä se edes tarkoittaa), mutta todennäköisesti todella siis hyvä valinta. Voittajiahan mekin ollaan, kaikin puolin ykköslaatua. Oma kehu paras kehu, vai miten se meni? Varamamma varmaan kertoo ne teille viimeistään ensi viikolla, kun meidät koneistetaan keskiviikko-iltana. IIK!

Meidän mamma (se biologinen) onneksi antaa meille vielä mammia, mutta mitä ihmettä, se on välillä murissut meille, kun me ollaan tissillä. Onkohan joku ollut tuhma ja käyttänyt uusia hampaita testausmielessä. Ei hyvä juttu, ei!

Saas nähdä kauanko mammaa on tarjolla, mutta onneksi ruokatarjoilu pelaa muuten ihan ok. Kolmesti päivässä saadaan luksusluokan palvelua. Herkkumössöä masut täyteen ja johan jaksaa. Kaikki me tykätään siitä joten ALL Inclusive toimii moitteettomasti. Tähtien määrä pyörinee kolmen hujakoilla. 

Varaiskä käy joka päivä meitä leikittämässä ja juttelemassa meille, siis kesken päivän. Muutenhan meidän aika kävisi liian pitkäksi. Tässäkin mielessä, kaikki siis hyvin. Onko teillä yhtä hyvä palvelu kuin meillä? Sallinnette meidän hieman epäillä, mutta jos näin sattuisikin olemaan, hieno homma! 

3 viikkoa

Torstai 23.3.2017 - Tiina

Aika kuluu kuin siivillä. Pennut täyttivät eilen kolme viikkoa. Kehitys on ollut huiman nopeaa ja nyt tarvitaan selvästi jo enemmän tilaa ja aktiviteettia. 

Pieni pentulaatikko saa huomenna väistyä isomman tilalta. Pennut saavat oman pissa-alueensa ja touhupaikan. Saa jalatkin harjoitusta vähän liukkaammalla alustalla. Mitähän me Teron kanssa keksitäänkään? Jalat kantavat pennuilla jo hyvin ja matka taittuu jo kiitettävää tahtia paikasta a paikkaan b. 

Huomenna aloitetaan myös kiinteän ruuan maistelu. Aune on selvästi pidentänyt imetysvälejä, vaikka maito tuntuukin riittävän loistavasti. Viime yönä Aune päätti tulla nukkumaan Hildan ja Saaran kanssa ja Teron piti kolmen aikaan tulla Aune hakemaan pentuja imettämään. Aune selvästi kaipaa jo omaa aikaa ja omaa rauhaa.  Ja en kyllä ihmettele, on sen verran rajua tuo toiminta tissiruokailu ;) Pennut saavat kyllä myös masunsakin nopeasti täyteen. Aune-raukan tisut roikkuvat oikein kunnon pusseina ja saa kyllä ihmetellä, että palautuuko ne koskaan. Mutta kyllähän ne palautuu, se on jo nähty. 

Hilda on palannut kotiin. Viime viikonloppuna perjantaina Henna ja Riku toivat mummon kotiin. Mummo ei saanut oikein syötyä kylässä ja siksi antibiootit aiheuttivat haasteita sisällä pysymisessä. Saman tien kun Hilda kotiin tuli, hän meni ruokakupille hyvin nälkäisenä. Oma koti kullan kallis! 

Aune ei meillä vahdi pentujaan vaan Hilda ja onkin siinä hyvin suojeleva. Vähänkin hänen mielestään epäilyttävä henkilö ei ole tervetullut noin vain pentuja hoitamaan. Hilda komentaa myös Saaraa, jos Saara yrittää esittää liian innostunutta toimintaa pentujen suhteen. Hilda on Grand Old Mama! 

Pentuset saivat eilen kokea eka trimmikokemuksensa. Voi miten hienosti se menikään. Pennut eivät edes lienee tajunneet mistä oli kysymys. Kynsiä on jo leikattu pariin otteeseen, sillä ne kasvavat kuin silmissä ja ovat varsin terävät. Voi vaan kuvitella, miltä ne tuntuu äidin tisuissa. 

Nyt alkaa varsinainen vierasaika. Otamme vastaan vieraita pentuja rapsuttelemaan ja hoitamaan. Jos siis sinulla on päivisin tai iltaisin aikaa, niin laita viestiä ja tule apuun! Voit olla tunnin, kaksi, koko päivän jne. Me kun ollaan periaatteessa Teron kanssa kaksisteen tarvitaan apuseuralaisia ja myös ihan konkreettista hoitoapua. Olemme varsin kiitollisia mikäli apuun pääset. 

Voihan MUMMO!!!!

Tiistai 7.3.2017 - Tiina

 Ei sitä aina tiedä, mitä voi tapahtua ja sattua! Hildan tissi räjähti!!!! Siis oikeasti. 

Huomasin toissapäivänä Hildan yhden tissin kasvaneen yhdessä päivässä ja muuttuneen hieman kovaksi. Hilda on potenut tietysti valeraskautta, jota kiihdytti pentujen syntyminen perheeseemme. Ajattelin, että sinne on maitoa kehittynyt ja mietin, että mitähän tuolle pitäisi tehdä. Sunnuntai-iltana nänni oli tosi kova ja turvonneen oloinen. Pohdimme, että mitä asialle pitäisi tehdä, mutta tottakai ajattelin asian olevan vain ohimenevää. Hilda ei tuntunut arastavan aluetta kuitenkaan yhtään. 

Eilen aamutoimien jälkeen lähdin töihin ja Krista tuli pentuja vahtimaan (meillä on siis ihana Krista apukätenä tässä seuraavan kolme viikkoa päivisin sen ajan,mitä on pakko olla). Tulin kotiin puoli kolmen hujakoilla ja Krista kertoikin että päivä oli mennyt hienosti pentujen kanssa, mutta Hilda on ollut jotenkin apea ja se tissi tuntuu vaivaavan. Rupesin tsekkaamaan Hildan nisää ja se oli oikeasti revennyt nisän kohdalta paineesta. Haava vuoti nestettä ja oli selvää nyt oli tosi kyseessä. 

Onneksi sain ajan varattua kolmen kilometrin päähän olevalle uudelle eläinklinikalle. Pääsimme saman tien vastaanotolle. Maitorauhasen tulehdus oli siis kyseessä. Haavasta otettiin näytteet ja laitettiin eteenpäin. Tulokset tulee lähipäivinä. Hildalla oli kova kuume ja heti kipulääke sekä antibiootti apuun. Lääke vaihdetaan, jos tarve on, kun kuullaan mikä on kyseessä. 

Hilda siis nyt lepää ja saa hoitoa, mutta nyt on kyllä varmaan pakko kohtu poistaa. Nuo hormonit toimivat niin vahvana ärsykkeenä ja tämä vaiva tulisi jatkossa toistumaan uudestaan. Hilda täyttää kuitenkin kohta 8-vuotta ja kohtutulehduksenkin riski kasvaa koko ajan. 

Tälläistä tämä kasvattajan ja koiranomistajan arki on. Koskaan ei tiedä mitä on tuleman. Ja kun koiria on useita, voi aina sattua ja tapahtua. 

Jokatapauksessa pennut voivat hyvin ja paksusti. Ruoka ja uni maittaa. Pennut kasvavat silmissä joka päivä. Ne liikkuvat hieman nopeammin vaikka eivät kyllä kuule eivätkä näe yhtään mitään. Niille riittää äidin hoiva ja maitoa. Silloin kaikki on hyvin. 

Aune on palautunut upeasti synnytyksestä. Ruoka maittaa ja verenvuotokin on jo vähentynyt. Mitä nopeammin kohtu supistuu, sitä nopeammin päästään normitilaan. Tissit puolestaan kyllä ovat valtavan isot ja roikkuvat lisäpainona. Aune kävi eilen jo pienellä lenkillä Saaran kanssa. (Tissit vaan läpsyy puolelta toiselle). Aune haluaa itse lähteä mukaan, joten miksi ei? Tänä aamuna kylläkin pakkasta oli niin paljon, etten uskaltanut päästää lenkille, ettei vaan tule tissitulehdusta. (eiköhän se riitä, kun yhdellä sellainen on)

Hilda varmaan lähtee minun tyttäreni luo nyt viikonloppuna lepäämään ja tasaamaan hormoonejaan. On vähän liikaa tuolle mummolle nyt pennuntuoksua ilmassa. Pennut ovat jo huomenna viikon ikäisiä. Mihin tämä aika oikein menee? 

Isoäidin elämää, osa 2

Perjantai 3.3.2017 - Tiina

Monet ovat varmaan kuulleetkin minusta. Olen se isoäiti jolla on paljon huolta ja vielä enemmän hommia. Nimittäin minusta on tullut mummo jo toiseen kertaan, niin vaikea sitä kun uskoa onkin. Olen hyvin nuorekas ja sporttinen mummo joten ymmärrän kaikkien ihmetyksen, kiitos vaan kohteliaisuudesta.

Tällä kertaa kyllä täytyy sanoa, että olen jo hieman luottavainen tuon äidin taitoihin (ja onhan hän toki minun tyttäreni eli siis parasta laatua kaikin puolin), sillä jos ei 5-vuotiaana tuota taitoa hallitse, niin ei sitten koskaan. Ja myönnetään, että epäilyksistäni huolimatta kaksi vuotta sitten tyttäreni osoitti olevansa varsin mainio mamma. Jokatapauksessa kyllä tässä taas hommia riittää.

Eilen ne lopulta päästivät lastenlapsiani katsomaan. Siellä oli 8 valkoista kääröä, kauniita tosiaan (onko ihme, sukualaisiani kun ovat) ja kuulin jotain todella surullista; yksi lastenlapsistani, pieni tyttö, oli menehtynyt synnytyksessä. Olisivat pitäneet minut mukana, niin olisin varmasti osannut auttaa. En kertakaikkiaan ymmärrä tapahtunutta, vaikka kyllähän ne puhuvat, että kaikki ei ole aina meidän käsissämme vai sanoisinko tassuissamme? Ehkä on parempi keskittyä näihin lapsukaisiin, jotka luonamme nyt ovat.

Meillähän on siis perheessämme tuo harmaa neiti, Saara. Saara on vielä ihan vauva, ei edes kahta vuotta. Ja Saara ei ole koskaan tavannut pieniä puudelinalkua. Tämän vuoksi joudun todella tarkkaan vahtimaan häntä. Välillä täytyy siis ihan kovalla äänellä komentaa ja napsauttaa hampaitaikin, jotta tajuaa rajan mitä ei ylitetä. Onneksi tajuaa ottaa vinkistä vaarin, vai siis mummon :)

Mutta tarkennan nyt saman tien, että minullahan ei siis ole tosiaan mitää rajoja tai ei siis ainakaan saisi olla. Olen nyt aloittanut pentujen pesuhommat ja juuri äsken kokeilin, miltä tuntuisi imettää. On se kumma, ettei saa rauhassa toteuttaa itseään. Eikös sitä sanota, että kuuntele vaistoasi ja sydäntäsi? Ja sen minä kyllä teen, tai siis tekisin, jos minua ei kiellettäisi. Millä oikeudella, kysyn vaan? Olen 19 lapsen äiti, joten enköhän osaa itse arvioida parhaiten, milloin minun apuani tarvitaan ja onko oikeasti kuinka huono juttu jos toista haluaa auttaa. Helpottaa toisen taakkaa. Kantaa korteni kekoon. Nyt kun oikein ajattelen tätä asiaa, huokaisen niiiiinnn syvään ja ihmettelen erityisesti tuon varaäitini typerää käytöstä. Ja jos tarpeeksi haluaa, niin ...

Jokatapauksessa kyllä minä tässä varmaan ujuttaudun näihin hommiin, mutta sitä aikaa en kovin kaipaa, kun ne alkavat hampaiden kanssa minua lähestyä. Kyllä ne on vaan paljon kivempi, kun ne köllöttelee massu täynnä ihan vaan paikallaan. Sitten joudun etsimään itsestäni taas tiukemman mummon ja sekin kyllä minusta löytyy. Olen varsin monipuolinen ja erityisesti moniulotteinen mummo. Tsempit kaikille mummoille; mummot rokkaa!

Synnytyksen ihme, päivänä 58.

Torstai 2.3.2017 - Tiina

Toissapäivänä, iltapäivällä joskus neljän aikoihin alkoi olla ensimmäiset merkit ilmassa käynnistyvästä synnytyksestä. En ollut itse kuitenkaan tähän ihan varautunut, vaan ajattelin , että ehkä päivänä 60 tai jotain. Viime kerralla synnytys käynnistyi 63/64 päivänä. Toki nyt pentuja oli enemmän ja astutus oli tapahtunut myöhäisempinä päivinä. Sain alimmillaan mitattua 37.0 astetta lämmöksi silloin illalla. Lämpöjä oli jo seuraillut kolmisen päivää kolmesti päivässä ja on aina mahdollista että ihan alinta piikkiä ei kiinni saa. Aika voi olla hyvinkin lyhyt. 

Yö kului Aunen ajoittaisen hyvinkin voimakkaan läähätyksen merkeissä ja eniten ääntä piti Aunen järjetön petaaminen. Aune raapi mattoja ja petiään, tehden itselleen mukavaa koloa. Ei liene ollut tärkeää se itse lopputulos vaan se tekeminen.

Kyllä nyt oli päivänselvää, että synnytys oli startannut. Olin ihan sattumalta varannut itselleni hieronta-ajan ja perunut jumpatkin eiliseltä.  Ei tarvinnut hierontaan sitten mennäkään :) . Tero lähti vielä töihin ja ennen töihin siirtymistä laitoimme Pentumakkarin kuntoon. Sänky pois, muovimatto lattian suojaksio, Aunen peti synnytyskuntoon, ihmisille patjaa ja tyynyjä. 

Synnytystarvikkeet kasaan; talouspaperia, pyyhkeitä, lakanoita, lankaa, sakset, puntari, muistiinpanovälineet , Aunelle energiajuomatarvikkeet, pesuvälineet (roiskuu nimittäin). Olimme myös sopineet, että Heidi (Adan omistaja) tulee seuraamaan synnytyksen kulkua, jotta tulevaisuudessa tietää, mitä kenties on tuleman. Heidi oli jo maanantaina käynyt Aunea moikkaamassa, vaikka kyllähän Aune Heidin tuntee. 

Päivä kuluu vahvoissa kivuissa Aunella: läähätystä, tärinää, ripulointia. Ruoka ei ollut enää edellisenä päivänä Aunelle edes maistunut. Tero tuli kotiin puolen päivän jälkeen jossakin vaiheessa. Olin Aunen seurana synnytyshuoneessa ja yhtä-äkkiä jo ennen kello kahta Aunelta tulee lapsivettä ja näyttää, että ponnistaminen alkaa. Ja niinhän se alkoikin. Ilmoitin Heidille, että nyt voit lähteä tulemaan. Kaksi täpäkkää pentua kerkiää syntyä jo ennen heidin saapumista. Tasaisin välein pentuja alkaa tulla, välillä on tunninkin tauko.

Ikävä kyllä yksi tytöistä syntyy velttona. yritämme elvyttää pentua, sillä en usko sen kauan olleen elottomana. Olisiko kenties istukka irronnut tai jotain, sillä pentu oli ihan terveen näköinen, samankokoinen kuin muutkin. Tässä hetkessä asiaa ei hirveästi kerinnyt pohtia, sillä uusi pentu oli jo tulossa. Nyt vasta tänään on alkanut tuntua tuon pienen tytön menetys sydämessä todella pahalta. Olisimmeko voineet tehdä kenties jotakin toisin? Meillä on ollut valtavan hyvä tuuri, sillä yhtään pentua emme ole koskaan menettäneet; kait se oli oletettavissa, että joskus sekin hetki tulee. Mutta se ei silti helpota yhtään minua ja sen pienen valkoisen enkelitytön oli erittäin surullinen tapahtuma. Kesällä pieni tyttö saa vaahteran alta pihassamme ihan oman paikan levätä. 

Kun pentuja oli syntynyt 8, oli tiedossa että yksi siellä ainakin vielä on. Kaivoin uuden parhaan apuvälineeni, Dopplerin esille ja kuulin heti sydänäänet. Kaikki oli siis vielä hyvin. Kahden tunnin päästä Aune toi maailmaan viidennen tytön. Lopputuloksena siis 4 poikaa ja 5 tyttöä, joista yksi oli enkelityttö. Komea katras, joka vaikuttaa hyvin terhakkaalta ja eloisalta jo nyt. Mitähän se meno on muutaman viikon päästä?

Pennut olivat mielettömän tasakokoisia, pienin oli 330 g ja suurin 380 g. Suurin osa oli +- 20g 360g ympärillä. Pennut vaikuttaa varsin valkoisilta ja pigmenttiä näyttää löytyvän. Mutta selvästi myös luonnetta. 

Synnytys sinällään oli suoraan kuin oppikirjasta. Aune synnytti vähän reilussa seitsemässä tunnissa 9 pentua. Siinäpä kerrakseen hommaa itse kullekiin. Ja kyllä itselläkin oli aika poikkinainen olo; työergonomia ei ihan ykköslaatua ollut ja se kyllä tuntui ja tuntuu edelleen. 

Pentueen tulo vaikuttaa paljon elämäämme. Me kun olemme työssäkäyviä ihmisiä ja olemme nyt tehneet paljon erityisjärjestelyjä, jotta voimme taata pennuille parhaan mahdollisen alun. Jos meitä näette, olemme hieman väsähtäneitä, silmäpussit kohdillaan, tukka repsottaa (minulla, ei Terolla ;) ) 

Saara ja Hilda eivät ole vielä kohdanneet pentuja. Ovat kyllä kuulleet ja haistaneet. En osaa sanoa, mitä tapahtuu kohtaamisessa. Hilda me kyllä tiedetään (voitte kelata blogia alemmas ja sieltä löytyy vanha tarina isoäidin tunteista). Saara on arvoitus; Saara on kovin omistushaluinen ja haluaa itselleen huomion ja sen osaa myös järjestää..Mutta veikkaukseni on, että Saara saa itselleen kivoja, uusia leikkikavereita, sillä Saara on niitä kaivannut jo jonkun aikaa, kun ei nuo aikuiset naiset ole jaksaneet Saaran kanssa riittävästi peuhata. 

Tuossa nuo pienet nökkönenät nyt hamuaa äidin tissiä ja äiti-Aune tekee kyllä parhaansa, että maitoa riittää. Tänään on nimittäin jo syöty pentunappuloita turvotettuna ja smetanalla kuorrutettuna aimo annos, siihen päälle vajaa kilo kananakauloja, 500g kypsää jauhettua broileria ja vettä enemmän kuin litra. Maitokone on käynnistynyt ja sillä kasvatetaan vahvoja pentuja. Tänään tsekataan, onko painot lähteneet nousuun. 

Odotusaika; rakkautta ja pelkoa pvä 45

Keskiviikko 15.2.2017 - Tiina

Päivä 45 Aunen tiineyttä: 

Tieto lisää tuskaa. Mitä ei tiedä, sitä ei pelkää. Autuaat ovat tietämättömät. 

Vaikka koiran tiineysaika/kasvatus ylipäätään on ihanaa siinä on toinenkin puolensa. Aloittelevana kasvattajana muutama vuosi sitten ei osannut pelätä mitään. Sinulla oli hyvä koira ja sinä koit, että sinulla olisi kenties jotain annettavaa tälle rodulle. Lähdit rohkeasti valtavaan viidakkoon, jossa on paljon hyvää, mutta paljon myös pelättävää. 

Kasvattajana kohtaat useita haaasteita, joita on vaikeaa ennustaa tarkalleen. Voit pyrkiä omalla toiminnallasi parhaaseen lopputulokseen. Voit oppia virheistäsi. Voit kääntää suuntaasi. Voit lisätä tietoasi. Ja voit todeta lopuksi, että siltikään et voi olla varma yhtään mistään. Ei oppi ojaan kaada, mutta totuus on se, ettei ole yhtä oikeaa totuutta eikä yhtä oikeaa tietä. On vain monia teitä, josta valita se luultavimmin vähiten paha ja toivoa parasta. Niin kyyniseltä kuin se kuulostaakin. 

Eri yhdistelmät voivat paperilla näyttää hyvältä, mutta aina voi tulla yllätyksiä, joita ei ole kenties osannut edes ajatella tai arvioida. Ajan myötä jokainen kasvattaja joutuu puntaroimaan asioiden, valintojen äärellä, joita on ulkopuolelta aika helppoa lähteä arvioimaan kriittisesti, vaikka ei edes tietäisi oikeaa totuutta tai valintoihin vaikuttaneita asioita. Toki kasvattajana sinun on osattava perustella valintasi pentujen ostajalle ja hyvä niin, että olet valintojesi takana. Tai myönnät, että valinta ei tällä kertaa ollut kovinkaan onnistunut; mutta ei sen takia, että olisit harkitsemattomasti ja tahallisesti tehnyt vääriä ratkaisuja, vaan sen takia, että yhdistelmä yllättää jollakin tavalla, jota et voinut tietää. 

Nyt palaan ajatuksissani Aunen tiineyteen; se mihin viittasin pelollani tiineyden sujumisesta. Sain jostakin (älkää kysykö mistä) ajatuksen, että entäs jos mahassa ei olekaan vauvoilla kaikki hyvin.

Ajatus alkoi kytemään pari päivää sitten ja sitten minun mielikuvituksallani; SIITÄ SE AJATUS SITTEN LÄHTI!: Aune on niin väsynyt, onko se iloton? Ei sille maistu ruokakaan: pennut on varmaan kuolleet! !! Eilen aamulla tuntui, etten voi edes lähteä töihin. Ja nyt siis korostan, että kaikki oli ihan minun omassa pikkupäässäni keksittyä, alusta loppuun. Laitoin Terolle viestiä, että liikkuiko Aune lenkillä normisti? Liikkui kuulemma, mutta se ei minua rauhoittanut. Olin jo suurinpiirtein varaamassa aikaa ultraan ja kyllä te tiedätte! Olin juuri lukenut Herpesviruksen aiheuttamista pentukuolemista. (Tällä kertaa en rokottanut Aunea). Aune riehuu joka lenkillä aika uhkarohkeasti, sekin pelottaa minua. Valtavia loikkia, riehakasta juoksua...

No, onneksi on keksitty vauvoille DOPPLERI. Kotiin kiireen vilkkaa, Aune mahalleen ja se helpotus; PIENIÄ SYDÄNÄÄNIÄ KUULUI SIELLÄ TÄÄLLÄ, vahvana vielä. Arvatkaa kuka oli ikionnellinen. Aune kyllä oli ihmeissään, että mikä tuota ihmistä oikein vaivaa :) MINUA VAIVAA PENTUKUUME!!!! Iso kivi oli vieritetty minun sydämeltäni ja loppuilta kului kuin pienessä pilvessä leijaillen. Ja Aune pääsi kunnon lenkille myös; eiköhän se luontoäiti ole aika hyvin suunnitellut tuon tulevan äidin kohdun ja sen suojan! Ei ole enää paljon jäljellä ja jännitys nousee siltikin päivä päivältä ja ensi viikolla varmistuu montako vauvaa siellä masussa oikein on! 

Aunen tiineys pvä 33

Perjantai 3.2.2017 - Tiina

Tänään on päivä 33 Aunen tiineydessä. Aunen astutus tapahtui kahtena peräkkäisenä päivänä tammikuun 1. ja 2. päivä treffeillä ihanan Icon kanssa metsäretken tiimellyksessä.

Viime perjantaina eli päivänä 26. tiineydessä varmistui, että Aune on tiine, vaikkakin minä olin sen jo itse tulkinnut näin. Silti mielessä aina kaihertaa epävarmuus ja halusin varmistuksen. Olipas kiva käydä tiineysultrassa, jossa koira huomioitiin. Tällä tarkoitan sitä, että Aunea ei pakotettu selälleen vaan ultraus suoritettiin ihan seisovasta asennosta. Tarkoituksena ei edes ollut selvittää lukumäärää, mutta useampi sikiö näkyi välittömästi ja se oli hyvä tietää, jotta osaa valmistautua ongelmiin, mikäli sikiöitä olisi ollut vain yksi tai kaksi. Aune oli ultran aikana rauhallinen ja onnellinen. Kaikki saivat pusuja ja Aune jopa nosti takajalkaa ylös, jotta eläinlääkäri Tepon oli helppo toimia. Eläinlääkäriharjoittelija kysyikin, että oletko sinä aina noin iloinen ja onnellinen? Ja kyllähän Aune siis rakastaa kaikkia ihmisiä ja sen huomaa kaikki. 

Aunen vyötärö oli oli ennen tiineyttä noin 48 cm eli prikulleen sama kuin ennenkin. Yhtään senttiä ei ollut jäänyt vyötärölle edellisistä pennuista. Eläinlääkäri totesikin, että ei ole kyllä turhaa rasvaa tällä tytöllä niinkuin ei kenelläkään meidän koirilla. Helppo siis ultrata. Vaikka saavat syödä täysin vapaasti, ilman mitään rajoitteita. Lisään joka päivä myös rasvoja ruokaan lisäboostiksi. 

Nyt Aunen vyötärö tai siis eilen oli 59 cm ja maha on todella pinkeä ja vatsalinja on jo alas tipahtanut. Ihan pelottaa, että kuinka iso tuosta mahasta tulee? Edessä on luultavimmin se noin 4 viikkoa, yli tai ali päivä, pari. Minulla on itselläni edellisestä tiineydestä laitettu ylös senttejä mm. päivältä 42, jolloin Aunen vyötärö oli 65 cm. Saapas nähdä miten nyt käy? Aune painoi viime perjantaina 24.7 kg, joten seuraillaanpas miten painonkehitys menee. 

Sitä ei oikein osaa ajatella, että pennut siellä on massussa ja kohta ne on jo täällä maailmassa...Tietää mikä työ on edessä ja toisaalta mikä ilo on taas edessä. Jännitystä, odotusta, hellyyttä (Aune selvästi nauttii, kun minä rapsuttelen ja ihastelen sen ihanaa massua monta kertaa päivässä). 

Aune nauttii lenkkeilystä ihan niin kuin ennenkin. Vielä ei hirveänä huomaa vatsaa liikkumisessa ja välillä ihan hirvittää se vauhti ja ne ilmakiepit, jotka on Aunen juttu. Liikuntaa pidetään yllä, jotta varmistetaan hyvä tiineysaika. Mitä parempi kunto/lihashallinta, sen paremmin hommat sujuu tiineydessä että synnytyksessä sekä palautumisessa. 

Voi miten nopeasti aika kuluu ja toisaalta niin hitaasti. Tällä hetkellä koiravauvat ovat noin 24 mm pitkiä ja sukupuolet on on jo erotettavissa toisistaan. 

Viikkoja 6 ja puoli

Tiistai 7.7.2015 - Tiina

Mitä ihmettä? Päivät ovat sellaista tohinaa, ettei meinaa mukana pysyä. Pennut todellakin pitävät kiireisenä ja luppoaikaa ei ole. Unet jäävät vähille, sillä joka aamu pennut nyt heräävät ennen kuutta. Illalla ne on laitettu ja siis nukutettu pentuhuoneeseen joskus 10 ja 11 välillä. Pennut ovat kokoajan rohkeampia ja vaativampia. Ne haluavat seuraa ja sitä on annettava. 

Pennut syövät monipuolisesti jo kaikkea; kanankauloja, jauhelihaa, nappulaa liotettuna, piimää, kermaviiliä, Pentuneuta, luita. Ja vettäkin siis juodaan. Aamutissitkin vielä on pikaisesti hörpätty ja jos silmä tai siis Aunen huomio herpaantuu, tisuun käydään kiinni muutoinkin. 

Pennut on konettettu kahteen kertaan ja tällä viikolla tulee kolmas kerta. Ensi viikolla keretään vielä neljänteen kertaan. Kynnet on leikattu neljästi ja lisää pukkaa. Pesukin tehtiin viime viikolla ja toki siis samalla kuivaus. Tästä se pikkupuudelin elämä on alkanut. Tytöt saivat myös viime viikolla muodonmuutoksen Elinan avustamana ja kyllähän siinä tovi jos toinenkin vierähti. Torstaina on poikien vuoro ja me lähdetäänkin Elinan luokse trimmiin. Saas nähdä mitä siitä seuraa? 

Huomenna yksi uusi koti, johon isovilla tulee ekaa kertaa, tulee harjoittelemaan ja tutustumaan trimmaukseen ihan konkreettisesti Hildan avulla. Aamulla aloitetaan 8.30. :)

Huomenillalla pennut saavat sirut ja viralliset nimet rekisteriin. Ruotsin iskän kanssa hommat on hoidettu valmiiksi. Perjantaina eläinlääkäri tekee tarkistuksen pennuille. Myös valokuvausta on lisää tulossa. Ja vieraitakin on tulossa. Päivät ovat siis täynnä toimintaa ja menoa. 

Nimet tulevat olemaan seuraavat (nimet perustuvat Rihanna biiseihin, koska Aune-äiti on Dancefloors Rocking Rihanna): 

Tytöt: 

DANCEFLOORS ONLY GIRL IN THE WORLD

DANCEFLOORS PHRESH OUT OF RUNWAY

Pojat: 

DANCEFLOORS RUDE BOY

DANCEFLOORS LOST IN PARADISE

DANCEFLOORS RIGHT NOW

DANCEFLOORS DONT STOP THE MUSIC

Pennut tulevat sijoittumaan seuraavasti; ESPOO, HELSINKI, TAMPERE, ÄÄNEKOSKI JA KAKSI JYVÄSKYLÄÄN. 

Tämä pentue on ollut minulle jotenkin erityisen raskas luopua, sillä uskokaa tai älkää, teen jo luopumista. Kun teimme kovan päätöksen, ettemme pentua nyt ota, kadun sitä joka päivä. Vieläkin mietin, että jos sittenkin? Yritän ajatella järjellä, enkä sydämellä. Kuitenkin puhun kokoajan meidän tytöstä! Vaikka tiedän, ettei se ole totta! Mutta lohduttaudun sillä ajatuksella, että sitten kun Aune seuraavan kerran vauvoja tekee tai kun Aunen pentu vauvoja tekee, niin siitä sitten! Yksi nartuista menee kotiin, jossa ajatuksena on jalostuskäyttö, mikäli kaikki siinä vaiheessa hyvältä näyttää. Nyyh!!!!!!!!!!!

Kutsumanimiäkin on pennuilla jo; Cuba, Rudi, Reko, JetZet (olikohan tuo oikein?) Typyjen nimiä en vielä tiedä. 

Viikonloppuna joku pennuista lähtee ja sitten ensi viikolla ja viikonloppuna loputkin. Jäljelle jää tyhjä koti, mutta toivottavasti ei tyhjä sydän. 

Siis tätäkö meidän elämä on?

Torstai 18.6.2015 klo 8:49 - Pentuset Tiinan avulla

Me ollaan siis kohta eletty neljä viikkoa ja täytyy sanoa, että pikkasen helppoa on pikkupuudelin elämä...tai sitten ei. Eipä meillä vielä kovin paljon ole kokemuksia maailmasta mutta sanotaan näin, että se mitä ollaan tähän mennessä koettu. 

Siis ette usko, mutta meillä taitaa olla kaksi äitiä. Juu, uskokaa vaan. Toiselta ei kyllä tule sitä uskomattoman ihanaa elämäneliksiiriä eli maitoa (tai jos nyt totta puhutaan, kyllä sitäkin on onnistuttu heruttamaan ). Mihinpä me ei pystytä, kysymme vaan. Meidät pestään kahden valkoisen äidin avustamana monta kertaa päivässä eli me ollaan yleensä siis aika puhtaita.

Tähän ei lasketa nyt sellaisia ikäviä kokemuksia että se kaksijalkainen nainen on kehdannut viedä meidät johonkin märkään ja outoon paikkaan joskus. Siis me ei ymmärretä mitä väliä sillä nyt on jos on joskus jotain kakkaa jaloissa tai jopa ehkä hieman muuallakin, kun siihen on saattanut kellahtaa kumolleen? Sitten jollakin pehmeällä puunataan jotta ei tarvisi märin karvoin olla. Ei siis mukava kokemus tuo! Toivottavasti ei tulevaisuudessa tarvitse sellaisia kokemuksia lisää kerätä. Me luullaan ainakin, että kyllä se osuus helpottaa. Että saa olla ihan taivaan lintuna ja luojan luomana, ihan oma itsensä kaikkine karvoineen päivineen. Tähän me luotetaan ja uskotaan vahvasti. Me kyllä kuultiin jotain jostakin konetuksesta viikonloppuna, mutta eiköhän se koske siis ihan tuota isäntää,sen pitänee ajaa varmaan karvoja naamasta. Vaikkakin sitäkään me ei siis tajuta...Luonnollisuus on valttimme. 

Ja se kaksijalkainen nainen, siinäpä vasta tapaus. Se aina ääntelee meille, puheeksikin sitä on kuultu sanottavan. Höpöttää kaikkea ihan turhaa. Niinkuin meitä nyt kiinnostaa kuulla, että oooottepa te niin ihania vauvoja, katsokaa miten isoja ja taitavia ne on, katsokaa miten ne leikkii..toki kyllähän se on ihan ok kuulla olevansa sellainen, kuin normaali koiranpentu on, mutta KISSA KIITOKSELLA ELÄÄ, ei siis selvästikin maailman ihanimmat, kauneimmat, söpöimmät, uteliaimmat, viisaimmat, taitavimmat koiranpennut. KYLLÄ ME SE JO TIEDETÄÄN. 

On siinä naisessa jotain ihan hyvääkin, jos ei tuosta kehumisesta ja juttelusta pisteitä pois viedä. Siis se on alkanut tarjoilla meille jotain herkullista mössöä. Se maistui ensin  hieman oudolle, mutta tänä aamuna se oli jo ...mielettömän hyvää. Eilen me saatiin sitä herkkua kahdesti, mutta tänään kuulemma on tarjolla useamman kerran. Siis ihan uskomaton tuuri, että tälläiseen paikkaan päädyttiin. Luvassa voi olla kuulemma jotain muutakin. NAM! 

Unethan meille siis maistuu ja hyvin. Uskotteko jos kerrotaan, että viime yönä emme ekaa kertaa syöneet kertaakaan? Illalla joskus 10 aikaan ja aamulla ennen kuutta ja sen jälkeen päätettiin jatkaa vielä uniakin puoli kahdeksaan. 

Yksi huono asia tässä herkkutarjoilussa kuitenkin on ja se on se, että meidät nostetaan ulos..juu, kuulitte oikein. Hieman kostea se maa on ja meitä suututtaa se. Onneksi se ei aina ole ollut kostea! Mutta hyväksyttävähän se on, koska sitten sitä herkkua saa. Tänä aamuna siis myös. Ja kaikenkukkaraksi, äidin maitobaari aukeaa. Ja se on se maailman paras hetki. Silmätkin on ihan suljettava ja keskityttävä ihan siihen hetkeen. Eikös sitä kutsuta hetkessä elämiseksi, pysähtymiseksi. Ja se me osataan, vaikkakin totuuden nimissä on myönnettävä, että vauhtimme nousee koko ajan. 

Mitäköhän se äiti sanoo kun tajuaa että osalla alkaan tuntua jo hampaat? Siis eihän me niitä aiota äitiin testata. Se on ainakin aikomus. 

Nytpä tuli mieleen, että yksi asia on kyllä nyppinyt hieman. Meidän ihanat tassuissa olevat piikit lyhennettiin. Mitä ihmettä! Niillä sai hyvin tartuttua joka paikkaan ja sitten TAAS se nainen tulee ja kehtaa niitäö nipsaista. Ja hei, kuultiin, kun se eilen sanoi, että taas ovat niin pitkät! EI EI EI! Ei se meitä haittaa yhtään. 

Meillä on tulossa ihana viikonloppu. Meitä tuleen ihastelemaan ja siis jo tänäänkin kuulemma. Kunhan saa rapsuja, koska niistä me jo tykätään ja muuten, sylistäkin tykätään, niin ihan ok. Tulkoot vaan, kyllä me se kestetään. Joskin, sitä me mietitään, että miksi ne meitä tulee katsomaan? Onhan noita koiria maailma täynnä ja me asutaan ainakin täällä noiden kanssa, joihin me ollaan jo totuttu! Siis todellakin. 

Kiirettä ja tohinaa

Perjantai 12.6.2015 - Tiina

Hommaa riittää. Pesen pyykkiä, vaihdan puhtaita alustoja, leikkaan kynsiä, kannan selkä vääränä ruokaa Aunelle ja Hildalle, seurustelen, juttelen, silitän, rapsutan, sylitän, pesen pentuja, pesen ja puunaan aikuisia koiria, tuijotan, ihmettelen, otan kuvia, otan videoita, siivoan, käyn ostamassa lisää ruokaa. Ja kaikki muu normielämä päälle. Onnekseni olen nyt lomalla, siinä se opettajan työn ihanuus. 

Pennut kasvavat niin nopeaan. Kehitys on huimaa, niinkuin varmaan olette huomanneet facebookin sivuiltamme. Nyt osataan kävellä, leikkiä, murista, haukkua, nähdään ja kuullaankin jo hieman. Tänään päästiin ekan kerran myös ulos. Voi miten kivaa se olikaan. Aunekin päätti samoin tein imettää pennut ulkona. Olipahan ihanan viileää. Huomaa että Aunella on kokoajan hieman kuuma. Varmaan tuo maidon tuottaminenkin saa aikaa lämpöä ja se puolestaan saa Aunen etsimään paikkoja jossa olisi viileämpi olla, nyt Aunen mieliasento on selällään nukkuminen. 

Hilda on nyt ihan rauhallinen, mutta pieni mutta siinä on. Hildalla tulee maitoa tisuista. Kerronpa hauskan tarinan. Tällä viikolla maanantaina tulin jumppaa pitämästä. Juuni oli ollut vastuullisena seurata mitä pennuille kuuluu ja tapahtuu. Tullessani kotiin Juuni oli olohuoneessa sohvalla katsomassa telkkaria ja Hilda....arvatkaapas vain. Hilda oli pentulaatikossa ja tisuilla oli oikeasti imemässä nisiä neljä pentua. Ei voi olla totta! Tulipas lähtö sieltä hyvin pikaisesti. 

Todenäköisesti pennut pääsevät isompaan tilaan viikonlopun aikana. Jos vaan alkaa näyttää siltä, että tissille osataan tulla helposti ja vikkelään. Katsellaan. Ulkoilukausi on aloitettu ja sitä lisätään pikkuhiljaa. Ensi viikolla aletaan maistella muutakin ruokaa Jossakin vaiheessa. 

On ne vaan niin ihania ja nöppösiä ettei sanoin voi kuvailla. Ehkä kuvin vähän, mutta sitä tuoksua ei voi. Siitä tunnistaa pennun. Kuvassa on Aune-äiti vauvana. 

Jotta et pääsisi liian helpolla

Perjantai 5.6.2015 - Tiina

Voi mikä päivä oli eilen. Sydämentykytystä, pelkoa, ahdistusta. Se se vasta virkeänä pitää ihmisen.

Päivä alkoi normaalisti. Tero oli ollut pentujen kanssa yön. Aamu alkoi niin että 7 aikaan vein koirat aamulenkille jonka jälkeen tulin sisälle. Koirille ruokaa ja Aune meni pentuja hoitamaan. 

Päivä oli hektinen mutta huomasin siinä aamupäivän aikana että pennut eivät syökään niin hanakasti. Osa ei suostu tarttumaan tissiin. Tulkitsen sen sillä että nyt ei ole nälkä. Kun sama jatkuu, alkaa huoli herätä. Soitan Terolle että menikö yö ihan normistii? Tero totesi että ehkä aamuyöstä pennut olivat hieman äänekkäämpiä kuin normaalisti. 

Iltapäivällä joskus kahden aikaan yksi pennuista ripuloi. Luulen sen olevan joku sattumanvarainen tapahtuma, vaikkakin pieni epäilys alkaa kaihertaa mielessäni enemmän. Sama pentu ripuloi kohta uudestaan ja nyt tajuan, että tämä ei ole sattumaa. Huomaan että yksi pennuista on myös hieman löysänoloinen ja ei suostu, ei pysty tissiä suuhun ottamaan. 

Soitan Terolle ja Tero lähtee kotiin tulemaan. Alan soittelemaan eläinlääkäreille. On täyttä, mutta saan vinkin Tähtitassu nimisestä pikkuklinikasta. Soitan sinne ja meidät otetaan heti vastaan. Ei muuta kuin pennut laatikkoon ja Aune mukaan. Henna oli myös mukana. 

Kun pääsemme perille,olen iloinen. Myös toinen pentu ripuloi ja huomaan että pennuilla on myös huono olo. Oksettaa raukkoja. Tässä vaiheessa alan olla paniikissa. Mielessäni käyvät kaikki mahdolliset kauhukuvat. Taas kerran. Tämä on nyt kyllä hieman liikaa. Yritän pitää itseni kasassa. 

Pennut hoitopöydälle. Jokainen pentu nesteytetään ja punnitaan. Kenenkään paino ei ole laskenut onneksi. Pennuille päätetään aloittaa antibiottikuurit. Myös Aune saa sellaisen varmuuden vuoksi. Saamme mukaan nesteytystarvikkeet eli ruiskut, neulat, liouksen nesteytystä varten. Henna on onneksi pistänyt ja sitä ihan harjoitellut, mutta ihmisille toki. Kolme pentua sai nesteytyksen uudelleen ennen kahdeksaa illalla.

Päätetään että pennuille annetaan myös matolääkkeet varmuuden vuoksi. Nehän olisi annettu jokatapauksessa lauantaina. Saamme mukaan myös äidinmaidon vastikkeen tarvikkeineen niille pennuille jotka eivät tissiä söisi. Maitohappobakteria kaikille.Tero hakee apteekista vielä Nutrigeeliä, jos tarvitaan lisäboostia. Ja voin muuten mainostaa tuota klinikkaa. Oli ihana palvelu ja vitsit, miten edullista. Koko käynti lääkkeinern päivineen vain 158 e. Luitte oikein. Siis oikeasti uskomattoman halpaa. Tuonne menemme uudestaankin.

Ette usko että olin iloinen, kun yksi niistä pennuista, joka ei ollut pystynyt syömään oikein kokopäivänä alkoikin ahnaasti tisua syödä. Jokainen pentu vuorollaan ripuloi, mutta sen jälkeen olo ilmeisesti alkoi helpottaa. Tuo paha olo aiheutti sen, ettei tissiä syöty. Kun nisä meni suuhun, se aiheutti yökkäyksen.  Pennut tarvitsivat selkeästi lämpöä enemmän. Siksipä ne saivat peiton päälleen nukkuessaan.

Illalla puoli 11 aikaan, oli enää yksi vauva, joka ei syönyt. Annoimme tälle pennulle vielä  Hennan kanssa nesteytystä ihon alle. Minä jäin pentujen kanssa valvomaan, sillä Terolla oli aikainen lähtö klo 5 aikaan Helsinkiin ja hän joutuu itse ajamaan. 

Olipa niin mahtava hetki, kun tämä viimoinen pentukin otti tisun ja alkoi syödä 11 aikaan. Luojan kiitos, sanon minä. 

Yö meni niin kuin meni. Aune imetti pennut puoli kahden aikaan ja puoli kolmen aikaan. Minä en kertakaikkiaan pysty nukkumaan pentujen lähellä. Ne äänet ja murinat ovat ihan liikaa niin herkkäuniselle ihmisille kuin Minä. Tero tuli tässä vaiheessa pentujen luokse. 

Aamulla kuuden aikaan annoin pennuille ja Aunelle antibiootit. Käytin koirat lenkillä. Laitoin koirille ruokaa. Laitoin pyykkiä pesuun. Sitä nimittäin riittää ja paalljon. Siivosin pentuhuonetta. 

Nyt pennut söivät hyvin ja osalla ainakin kakat alkaa olla normaalin koostumukseltaan. Joskin haju ei ole kovin houkutteleva. ❤️❤️ Kuinka iloinen voit olla normikakasta? Hyvin iloinen voin kertoa. 

Minua väsyttää ihan järjettömästi, mutta ei haittaa yhtään. Olen kiitollinen siitä, että kaikki on nyt paremmin. Mietin vain sitä, kuinka hauras tuo pienen elämän alku onkaan. Ja kuinka tärkeää on tuntea ja seurata näiden pienien kultanuppusten elämistä ja oloa. Nyt ne nukkuvat selällään tassut heiluen ja massut pullottaen tyytyväisinä olostaan. Sanon vielä kerran, Thank god. Kaikki on nyt hyvin.

10 päivää vanhoja pulleroita

Tiistai 2.6.2015 - Tiina

Aika menee kuin siivillä. Ja nyt on varmaan se kaikkein helpoin aika menossa. Pennut syövät, nukkuvat ja Aune hoitaa puhdistuksen ja siivouksen. Meille jää huolehdittavaksi puhtaiden alusten vaihto, ruuan kantaminen imettävälle äidille ja toki yöllä Tero on edelleen vieressä. Nyt viimeiset kaksi yötä ovat menneet tosi helposti. Aune imettää 2-3 tunnin välein ja imetyksen jälkeen siirtyy lattialle nukkumaan omaan rauhaan. 

Aune on aloittanut jo pienen lenkkeilyn. Ja on siitä todella onnellinen. Leikkauksesta ei ole tietoakaan. Joskin sen verran olen rajoittanut liikkumista, että Hilda on hihnassa koko ajan. Tämä siitä syystä, että mieletön riehuminen ei ole haavalle hyväksi. Noin kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen on syytä olla tarkkana. Mutta luulenpa, että Aunen kova kunto on ollut positiivinen tekijä tuossa palautumisessa. 

Maitoa Aunelta tulee ja ilmeisen laadukasta ja ravintorikasta sillä pentujen masut ovat ihanan pulleat. Pennut ovat niin terhakoita ja jänteviä. Osalla näkee jo silmien avautumista ja eikähän ne viikonloppuna ala jo kunnolla raottua. Myös kuulo alkaa tällöin toimia. Vielä tällä hetkellä pennut toimivat täysin haju- ja tuntoaistinsa varassa. 

Mitäs kuuluu Hildalle? Hilda on nyt rauhoittunut. Maha on toiminut normaalisti ja yötkin ovat menneet rauhaisaan. Onneksi. Kokeilimme yhden yön niin, että Hilda oli samassa tilassa Aunen kanssa. Ei ollut hyvä idea. Nyt Hildalla on täysi kielto pentujen koppaan. Eikä toki ole enää niin innokas sinne menemäänkään elleivät pennut jostain syystä itke. Ja jos on sinne sattunut menemään, uskoo välittömästi kun komennan pois. Ei tarvitse enää kantaa Rouvaa.

Pentuja pääsee katsomaan kun pennut ovat neliviikkoisia joten juhannusviikonloppuna se on jo mahdollista. Tämä tiedoksi kaikille innokkaille odottajille. Pennut osaavat jo siinä vaiheessa syödä hieman kiinteää ruokaa ja jalatkin kantavat tässä vaiheessa mukavasti. Myös sosiaalisen kasvun vaihe alkaa ja silloin on pentujen hyvä kokea ja nähdä kaikenlaista uutta ja erilaista. Joten ottakaa yhteyttä ja pentuna voi tulla rapsuttelemaan. 

Tuo kuva jossa Hilda tummien ja vaaleiden pentusten kanssa on viime kesältä. Kohta se Aunellakin on oma pystybaari. 

Päivä 6 : HOHHOIJAA!

Perjantai 29.5.2015 - Tiina

Olipahan yö. Ja sen yön raskaus ei johdu Aunesta ja pennuista. Tai ehkä hieman välillisesti. Niinkuin olen kertonut, Hilda on täysin sekaisin. Ei ole oikeastaan syönyt kohta kuuteen päivään kuin ihan minimaalisesti ja ei voi muuta tehdä kuin ajatella pentuja ja niiden hoitamista. Hilda on vain silloin onnellinen ja nukkuu rauhassa, kun on pentukopassa. Samalla kun Aune imettää, Hilda hoitaa vauvoja pesemällä niitä. 

Mikäs sitten viime yössä mätti? Hildan maha on sekaisin, ripuloinnista. Ja omaa tyhmyyttäni en tajunnut, että Hildan vinkuminen tarkoittaa vessahätää eikä pentujen luo pääsemistä. Kiellän Hildaa vinkumasta. No, mitä Hildan on pakko tehdä? Ripuloida sisälle, karvalankamatolle, ja lattialle ja toiselle matolle ja kolmannelle matolle. Tässä vaiheessa minäkin tajuan, että nyt ei ole kaikki kunnossa. 

Mitä Tiina tekee yöllä? Pesee lattioita, mattoja, käyttää Hildaa ulkona....Kodinhoitohuoneen lamppukin kaiken kukkuraksi minun heitellessäni kuivumassa ollutta mattoa tipahti jalkani päälle ja haavojahan siitä tuli tietysti. Ja en edes tiedä mitä lampulle kuuluu? 

Mietin, että pitääkö minun viedä Hilda jo lääkäriin, koska maha on ollut sekaisin jo niin monta päivää?  Hilda on varmasti laihtunutkin kiloja, useita. Vai onko kysymyksessä stressin aiheuttama reaktio? Vai onko niin, että Hildan maha menee sekaisin noista pentujen pesemisestä? Voi, voi. Onkohan muilla ollut tälläisia haasteita jos pentuja on taloon tullut toisen nartun osalta. Aunehan ei viime keväänä kyllä mitenkään reagoinut pentuihin muuta kuin tietysti pikkaisen hoitamalla ja leikkimällä. Hildan meiningistä on leikki kaukana. 

No, jokatapauksessa pennut voivat upeasti. Kasvavat silmissä ja ruokaa riittää. Nukkuvat ja syövät. Inisevät ja tuhisevat. Jollakin pennulla jo näkyy aavistus silmien raottumista. Huomenna tulee jo viikko ikää vauvoille. Miten nopeaan se aika kuluukaan? 

Aune nauttii olemisestaan. Mikäs siinä ollessa, palvelu pelaa eli ruokaa ja vielä hyvää sellaista on tarjolla. Raikasta vettä kokoajan nenän edessä ja vielä kokoajan joku antaa huomiota. Sain eilen selvitettyä Aunen toisen kyljen ja tänään jatkan toisen kyljen kanssa. Eli homma siltäkin osalta etenee. Ettei ole kohta huopakasa edessä. 

Moni taisi epäillä, että millainen emo siitä Aunesta tulee? Kun Aune on ollut niin energinen ikiliikkuja. Mutta sanonpa tämän, kun vertaan Aunea ja Hildaa ensimmäisestä äitiydestä, on Aune selkeästi hommassa parempi. Rauhallisempi, varovaisempi, pysyy pentujen luona jne. Eli se niistä epäilyksistä. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa Aunen luonteeseen sitten myöhemmin. Hilda muuttui kovasti pentujen jälkeen, joten se jää nähtäväksi. 

Viikonloppuna on tarkoitus vähäm pihaa laitella pentuja varten. Eli kokemuksesta viisastuneena tulemme aitaamaan kaikki perennapenkit. Ne tulee kyllä muutoin tuhotuksi pikkuriiviöiden rellestäessä pihamailla. 

Ja meille on tulossa pentuja kuvaamaan ihan ammattilainenkin kahteen otteeseen. Viikoilla 5 ja 7-8, joten on tulossa myös upeita otoksia pikkunaperoista. Niitä odotellessa. 

Pikkunökköset PVÄ 3

Tiistai 26.5.2015 - Tiina

Jos Hilda eilen kertoi tapahtumista ja tuntemuksistaan, niin tänään voin puolestani kertoa: HILDA ON IHAN MAHDOTON. Viime yönä en ole saanut nukuttua kuin minipätkiä johtuen Hildan vikinästä, vinkumisesta, ravaamisesta, läähättämisestä, minun herättämisestä, sängyn alle tunkeutumisesta. Se mamma on nyt kyllä niin sekaisin. Hilda ilmeisesti kuvittelee pentujensa olevan ilman hoitoa siellä jossakin ja hätä on sen mukainen. Veikkaan että kohta sitä maitoa valuu nisistä jopa syötöksi asti. Mitähän sitä pitäisi tehdä? Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että...

Pennut kasvavat silmissä, siis ihan oikeasti. Eilen iltapäivällä punnitsimme pennut ekan kerran syntymäaamun jälkeen. Paino oli noussut jokaisella mukavasti: 50-80G. Massut pullottavat ja voi sitä syömisen riemua. Voit kuulla, kun pennut nielevät ahnaasti maitoa nisistä, joten sitä täytyy tulla reilusti. Ja ne ovat niin terhakoita, hännät sojossa pienet tassut vahvasti tassutellen...voihan suloisuus! 

Aune on kyllä siihen malliin syönytkin. Varmaan 2 kg ruokaa päivässä (kanankauloja, pentunappusia voilla ja smetanalla höystettynä, erilaisia lihavihannespötkylöitä jne) ja vettä reilusti. Aune nousee vain tarpeilleen ja pikkuisen jaloittelemaan ja ei muuta kuin hoitohommiin. Eilen illalla meinasin ihan säikähtää, kun Aune ei meinannut jaksaa nousta ylös. Takapää oli hieman voimattoman oloinen. Toki kipulääke oli jo varmaan hiipumassa ja sekin osaltaan vaikutti asiaan. Hieman jaloiteltuaan Aune kuitenkin liikkui ihan hyvin, mutta selvästi tämä prosessi on kovasti voimille ottanut. Vaikka niin kovakuntoinen onkin. Oli pakko varulta mitata lämpökin, jotta ei mitään kuumetta olisi vaan. Ei ollut onneksi. 

Hoito on nyt viimeisenä kahtena yönä hoitunut jaolla kahteen hoitovuoroon. Ella-tytär aloittaa ja vaihto Terolla puoli kolme. Huomaa, että kun pentuja on vain kuusi, on hoitaminen huomattavasti helpompaa, ainakin siltä osin että kaikilla on omat nisät imuteltavaksi. Ja Aunella onkin kahdeksan hyvää tisua. Hildalla niitä on vain 7 ja siihen kun on syntynyt 9 ja 10 pentua, yhtälö on vähintäänkin haastava. 

Mutta se Aunen turkki; OMG. Se on tahrainen ja takkuinen. En raaski sitä selvittääkään vielä tai pitää katsoa jos hieman varovasti yrittäisi kun se makaa kyljellään. Ilmeisesti tuo kylkiasennossa makailu ja turkin hinkkaus saa aikaan nuo takkupallot...huoh! Mutta tämäkin menee ohi, lopulta. Ei mene kuin vajaa kolme viikkoa, niin ollaan ihan eri tilanteessa. 

Isoäiti kertoo

Maanantai 25.5.2015 - Hilda

Minä olen jo pitkään halunnut pentuja (ainakin siis reilu 2 kk), siis vauvoja. Kukaan ei ota minua kuitenkaan tosissaan. Minä olen yrittänyt kertoa kyllä minun varamammalleni ja varaiskälle, että nyt olis niinku oikeesti tarve, tarve saada omia, pieniä, tuhisevia nökkösiä, joita hoitaisin siis ihan täysillä.

Olen viestittänyt siitä eri tavoilla, joista jo tyhmänkin pitäisi jutun juuri tajuta, mutta tyhjille seinille on menneet nuo yritykset ja kommunikoinnin perusasiat. Olen muunmuassa hoitanut hyvin esimerkillisesti minun varavauvojani, jopa tuntikausia. Jos siitä ei hoksaa niin mistä sitten? Kysyn vaan. 

Olen myös öisin ja jopa päivisin vinkannut varaperhettäni esittämällä alkavaa synnytystä, jolloin piiloudutaan vaikkapa sängyn alle, mahdollisimman pieneen koloon, jossa on turvallista pennut maailmaan pyöräyttää! Mutta ei niin ei. Minusta tuntuu, nyt kun tätä kirjoitan, että ei noin hölmöjä voi edes ollakaan? Mitä minun sitten olisi pitänyt tehdä, että minun tarpeeni huomataan ja eritotetn siihen vastataan. En minä niin tarkka sentään ole minun, hm..tiedättehän te. Kyllä olisi lohjennut, jos palkkana olisi ollut oma tuhiseva lapsikatras. Värillä ei ole väliä mulle, eikä kyllä totta puhuen millään muulla kuin äidiksi tulemisella. 

No, tätä ette usko!!!! Minun omasta tytöstä on sitten tullut äiti! Mitä? Onko ne ihan sekaisin? Aavistelin asiaa tuossa jo pari kuukautta sitten, sillä nenä mulla toimii, niinkuin toki kaikki muukin. En vain ole oikein halunnut asiaa halunnut uskoa, sillä kuka on nyt niin JÄRJETÖN, että suunnittelee äidiksi jotain keskenkasvuista,villiä ja kypsymätöntä tyttöstä.

Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä. Ihan sama, vaikka se on kuinka terve ja kuinka nätti. Kyllä kokemuksellakin pitäisi olla joku merkitys. Se on vaan minun mielipiteeni ja olenhan minä jo ..hei, kasvattanut 19 lasta. Kuka voisi siis olla parempi äiti?

Olen joutunut kovasti pitämään puoltani siitä, että minutkin huomataan täällä arjessa. Aina joku oli tuon tytön mahaa rapsuttamassa ja kyselemässä kuinka se voi? Haloo, kait multakin vois jotain kysyä? Onko minusta tullut vain itsestään selvyys tässä perheessä, mietinpä vain? Onko tämä teidän mielestänne oikeaa kohtelua näin loistavalle isovillakoiralle, äidille vailla vertaa. 

Viikonloppuna sitten tapahtui. Siis tää on niin järkyttävää, etten ole syönyt kohta kolmeen päivään mitään. Mutta mitäs sitä sanotaan? Koskaan ei nainen voi olla liian laiha. No, tuosta en osaa sanoa, mutta jos mieleni on järkyttynyt, en kerta kaikkiaan saa ruokaa kurkustani alas. Se on vaan ikävä fakta. 

Tyttäreni, jota siis myös Auneksi haukkuvat, päätti sitten tekaista niitä pentuja maailmaan, joita itse olisin halunnut. Siis, kuulitte oikein. Olin kieltänyt tämän ikävän tosiasian itseltäni, mutta pakkohan se oli jo tässä vaiheessa myöntää, että näin on käynyt. Edelleenkin haluan korostaa, että ei tässä perheessä aina järki edellä asioihin mennä (koska minä olisin ollut paljon parempi vaihtohto, siis ihan järkisyistä: kokemus, ulkonäkö, luonne, kokemus). 

Perjantain ja lauanatain välisenä yönä en saanut siis oikein nukuttua. Ainakin uneni oli katkonaista, sillä Tyttäreni oli hyvin levoton. Läähätti ja kehtasi jopa vinkua. Itsepähän oli itsensä tuohon tilanteeseen saattanut. Olisi vaan kertonut perheelleen, että ei, käyttäkää tuota kokenutta narttua. Ei mua. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että tyttäreni kehtasi olla minua tottelematta ja tehdä oman päänsä mukaan. No, niin makaa kuin petaa. Vai miten se meni. Valitse itse, maksa kassaan. Kyllähän näitä riittää. 

Minuakin alkoi siis hieman hermostuttaa lauantaipäivän aikana. Eihän tuosta tule yhtään mitään. Jos minä olisin ollut tuossa tilanteessa, olisin vauvat jo ajat sitten pyöräyttänyt maailmaan kainalooni. Onneksi muistini on aika lyhyt, sillä oliko se niin, että viimeksi avauduin vaivaiset 18 h, mutta nehän unohtuu varsin pian, niinkuin kaikki äidit tietää. 

Tosiaan siis, kaikkein kamalinta on tässä se, että minua ei päästetty katsomaan, kun minusta oikeasti tuli isoäiti. Tiedän tiedän, eihän sitä usko kukaan. Viisivuotias (okei, kesällä 6) muka isoäiti. No, ainakin ole nuorekas sellainen.

Kuulin vaan, että vauvat itkee ja minulle alkaa tulla aikamoinen hätä. Härregyyd, eihän se osaa edes hoitaa noita pentuja. Ja ne hajut, niin tuttuja ja tiedän mitä ne tarkoittaa. Minun oli pakko siis itsekin alkaa itkeä. Juu, en yleensä siis itke todellakaan, mutta tää oli jotenkin niin pelottavaa ja samalla ihanaa, että kaippa sitä voi tälläinen kokenut mammakin vielä kyynelehtiä. 

Ja se homma kestää. Kuulen, että viisi on syntynyt. Kuulitte oikein, vain viisi. Missä se kuudes luvattu on? Miksi ei mitään tapahdu? Voi että, kun pääsisin auttamaan, niin kertoisin kuinka tuo homma hoidetaan. Eikö ne tajua yhtään mitään? Mulla on nyt siis jo niin hirveä olo, etten voi sanoin kuvailla. 

Minut teljettiin tänne Hennan huoneeseen. Luitte siis oikein. Ne lähti jonnekin. On se kumma, ettei ole sen verran tajua? Kuka nyt vastasyntyneitten kanssa ulos lähtee? Voi hyvä ihme. Onneksi pääsin pois tästä huoneesta, mutta jopa ne viipyy? Olen siis jo ihan sekaisin. Itken ja etsin tytärtäni ja niitä ihanalta tuoksuvia vauvoja. 

Kyllähän ne kotiin tulivat lopulta. Kuulin vain, että jotain leikkauksesta puhuttiin ja nyt vauvoja onkin kuusi. Luojan kiitos kaikki oli siis hyvin. Edelleenkään en siis pääse niitä edes katsomaan. Yritän kyllä kurkkia oven alta ja onnekseni saan edes hajuja. Mutta ketä tuo lohduttaa? Ei ainakaan minua. Yritän siis edelleen kertoa, että voisin auttaa. Mutta kelpaako apuni??? Ne luulee, että MINUN TYTTÄRENI olisi minulle vihainen? Onko ne menneet päästään sekaisin? Minun ON PAKKO PÄÄSTÄ katsomaan noita vauvoja. Onko ne minkä värisiä? Onko ne yhtä söpöjä kuin luulen tai oletan? Ei lienee yhtä söpöjä kuin minun, mutta onhan niillä minunkin geenejäni aika paljon. Ja en siis liioittele yhtään. 

Yö meni huonosti, minulla. Jouduin tuon varamammani kanssa alakertaan nukkumaan ja pääsyni estettiin PORTILLA pentujen luokse. Kuulitte oikein. Törkeää kohtelua isoäidille. Olen hieman loukkaantunut kohtelustani. 

Mutta kaikkein parasta oli se, kun eilen pääsin katsomaan noita ihanuuksia ekaa kertaa. Ne olivat valkoisia. Ja myönnetään, söpöjä kuin karkit. Tunsin itseni kyllä hieman loukatuksi, sillä jouduin olemaan hihnassa niitä katsoessani. Kuulin, kun ne pohtivat, että pitää olla varovainen, koska ei voi tietää mitä tyttäreni tekee? Onko se minulle vihainen? Mitä!!!! Ei todellakaan ole, kyllä minä en tiedän. Me ollaan niin läheisiä ja tyttäreni kyllä tietää, että jos minä jotain osaan, niin hoitaa vauvoja. Sain haistaa pentua ja se oli liian ihanaa. Pentulaatikkoon en päässyt, mutta oottakaapa vain, kyllä minä ne vielä siihenkin suostuttelen. Ne pohtivat myös (tätä en voi oikeasti edes sanoa ääneen, koska olen sydänjuuriani myöten järkyttynyt) että entäs jos minä jotakin pennuille tekisin?????? En sano enempää....tiedätte kyllä ja kysynpä vaan että miltä teistä tuntuisi. Järjettömät epäilyt ja kohtuuttomat syytökset. No, näkivätpä nyt ainakin totuuden. 

Ja kaikkein ihanin hetkin oli tänä aamuna. Isoäiti eli siis minä pääsin mummojen hommiin. Sain käydä kopassa. Asetuin todella rauhallisesti siihen pentusten viereen ja pesin niiden pyllyt. Hellästi of course (osaan siis kieliäkin) ja tyttärellenikin se sopi. Että siinä näitte, KUKA ON SIIS PARAS MUMMO? Uskoisin, että kyllä minä tänäänkin sinne pentusten luo pääsen ja voin osoittaa olevani oikea pullantuoksuinen isoäiti (okei, herkkuluun, koska koirat ei syö pullaa) joka rakastaa näitä pentusia niikuin omiani. 

Kaikille isoäideille siis terkkuja, sillä minäkin olen nyt sellainen. Nyt minä tajuan, miksi ne aina hössöttää niiden lastenlapsien päälle.