Minulla on pitkään pyörinyt mielessä blogin kirjoittaminen, ihan kasvattajan arjesta ja toki myös koiralauman omistamisesta. Tässä kirjoituksessa kertoilen elämästä koiralauman kanssa ja nimenomaan narttujen kanssa. Kirjoitus on hyvin ajatusvirtaa, ainakin näin alkuun. Myöhemmin toivon löytäväni punaisen langan ja ehkä myös toiveita siitä mitä halutaan kuulla. 

Meillä on tällä hetkellä neljä isovillakoiraa: Saara 8,5v, Zoi 5v, Mei reilu 3v ja Gucci kohta 1v. Satunnaisesti laumassamme on myös Elmi, 6.5v. Laumamme on suhteellisen sopuisa. Hyvin harvoin tilanteet eskaloituvat niin, että joudumme puuttumaan tilanteisiin.

Nämä tilanteet liittyvät lähes aina kahteen seuraavaan tilanteeseen; Saara tai Zoi on päässyt meidän kanssa jonnekin muualle, pois kotoa. Onpa se sitten eläinlääkärireissu tai sitten joku muu, tilanne on haastava siinä hetkessä, kun kotiin palataan. Tämä tilanne on sellainen, joka täytyy ennakoida (olemme oppineet tämän parin kerran jälkeen). Tilanne täytyy saada ikäänkuin unohtumaan. Herkkuja kehiin ja itse valppaana puuttumaan tilanteeseen. 

Toinen riitatilanteita aiheuttava asia olen minä; Saara omii minut itselleen. Muut eivät saisi tulla minun lähelleni. Nämä tilanteet ovat aina ajoittain, ei päivittäin. Tilanne saattaa mennä niin, että minä köllin sängyllä ja Saara minun vieressäni. Zoi tulee minun lähelleni ja Saara on asiasta eri mieltä. Nämä ratkeaa yleensä minun poistumisellani tilanteesta. Zoi nimittäin haastaa Saaraa katseellaan. Gucci ja Mei eivät ole koskaan näissä tilanteissa mukana. Heitä ei koeta imeisesti mitenkään uhkana. Elmi on usein käymässä myös laumassamme. Elmi on 6.5 vuotias ja asuu tyttäreni Hennan kanssa aika lähellä meitä. Elmi sujahtaa laumaan helposti ja on hyväksytty laumaamme. 

Muuten laumamme pystyy esimerkiksi syömään samasta kupista ruokansa ja esimerkiksi matkat sujuvat todella helposti samassa tilassa. 

Mutta lauma on aina lauma, niin hyvässä kuin pahassa. Kun yksi keksii jotain esim. lenkillä, kaikki on hommassa mukana. Kun yksi kuvittelee kuulleensa jotain, kaikki reagoivat asiaan ylireagoimalla. Kun yksi opettaa muille jonkun ärsyttävän tavan, muut ottavat siitäkin mallia. 

Huomionsaaminen on toki haaste, kun on useampi koira. Osa tarvitsee sitä enemmän kuin toiset ja osa osaa ottaa oman huomionsa ja osa ei. Mei on koira, joka tunkee vaikka pakolla syliin. Mei käyttää ihania ääniä myös tehostaakseen vaatimustaan. Mei tarvitsee läheisyystankkauksen joka päivä. Saarakin osaa tulla lähelle ja vaatii huomionsa. Ei niin isosti kuin Mei, eikä ehkä ihan niin usein. Zoi puolestaan hakee huomionsa ja sen lisäksi läpsii tassullaan, saadakseen vielä enemmän rapsuja. Zoin perusasento on aivan selällään lattialla ja tiukka katse ihmisiin: rapsuja pliis! Pakkohan niitä on antaa. Gucci on selvästi, ainakin vielä, aika itsenäinen eikä niin huomiontarpeinen. Toki hän käy välillä halimassa seisomalla vieressä ja sitten ollaan päät vastatusten pitkät tovit. Sylikoira Gucci ei ole ellei sitten muutu siihen suuntaan. 

Koirat saavat aina omia hetkiä minun kanssani vaikka trimmaushetkissä, näyttelyreissuilla tai esim. joissain kursseilla/harrastuksissa. Nämä ovat tärkeitä asioita ja haluaisin niitä olevan enemmänkin, varsinkin harrastuksien osalta. Kun aikaa vain riittäisi. 

Narttukoirat ja juoksuaika on oma lukunsa; meillä on narttujen juoksut synkronissa. Kun yksi aloittaa, muutaman päivän sisällä on muutkin juoksuissa. Viime aikoina Zoi on se, joka juoksut aloittaa, Saara perässä, Mei ja myös Elmi siinä samassa. Tällä hetkellä meillä on juoksut, Guccilla ei ole ainakaan vielä juoksut alkaneet. Gucci on 11kk vanha. Veikkaan, että menee seuraaviin juoksuihin ja tai sitten hän lähtee ensin eri rytmiin ja siitä se sitten synkronoituu. Siinä vaiheessa kun hormonitoiminta etenee, alkaa meillä bileet! (panobileet :) ) Muu ei pyöri mielessä meidän tytöillä. Onneksi tämäkin loppuu, on nimittäin aika ärsyttävää seurata keskenään tepastelevien narttujen kiihkeitä panopartyja. Huoh!

Lauman kanssa lenkkeily vaatii oman taitonsa; me lenkkeilemme lähtökohtaisesti aina metsässä ja vapaana jos suinkin mahdollista. Minulla on tapana ajaa autolla umpimetsään ja sieltä sitten lähdemme liikkeelle. Minulla ei ole koskaan turvaton olo, vaikka missä liikkuisin. Tunnen koirani ja tiedän miten he suojelisivat minua tarpeen tullen. Toki valppaana pitää olla alati, jos jotain yllättävää tapahtuisikin. Hihnat kaulaan tai suunta jonnekin muualle. Mökillä kuljemme omilla maillamme turvallisesti. Kokemattomalle en tätä laumaa antaisi, mutta jaettuna toki. Koirat täytyy tuntea kuin omat taskunsa, jotta kaikilla on turvallinen olo. Jos koiriamme hoitaa joku ulkopuolinen, on aidattu tila hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Onneksi on tullut upeita aidattuja koirametsiä tätä tarkoitusta varten. 

Montako koiraa on sitten maksimi? Kasvattajana tarvitset jalostukseen sopivia narttuja. Meillä ovat koirat perheen jäseniä ja niistä luopuminen ei olisi helppoa. Voisinko luopua koirasta, jos se ei olisikaan jalostukseen sopiva; tätä olen pohtinut useasti. Varmaan se olisi joskus pakollista ja ehkä myös ei se huonokaan vaihtoehto. Jos uusi kotisi olisi sellainen, jossa koiralle on aikaa ja enemmän huomiota jne, olisitko huono ihminen luopuessasi koirasta vain sen takia, ettet sitä voi käyttää jalostukseen? Entäs jos laumassa tulisi niin suuria ristiriitoja, että koirat eläisivät jatkuvan stressin alla? Olisitko silloin huono ihminen, jos koiralle löytyisi oikea ja sopiva koti?

Iso lauma asettaa haasteita jo koollaan mm. asunnon osalta, auton osalta. Ison lauman ylläpito maksaa tietenkin enemmän; vakuutukset, ruuat, riittävän iso auto liikkumiseen, eläinlääkärikulut (sairaus-, onnettomuus- ja terveystutkimuskulut), trimmaukseen kuuluvat tarvikkeet jne.

Toki olisi helpompaa, jos rotu olisi pienikokoinen ja ei trimmattava. Nämä on näitä valintoja joita on tehnyt. Voisi toki ruokkia koirat pelkällä nappulalla, mutta se ei ole ollut meidän valintamme. Veikkaan että koirien ruokiin menee enemmän rahaa, kuin meidän ruokiimme tai ainakin lähellä mennään. 

Joskus miettii miten helppoa elämä olisi vaikka yhden koiran kanssa tai edes kahden; mutta jossittelu lienee turhaa tässä tapauksessa. Kun on jo housussa, niin....