Enpä näitä hetkiä olisi ikinä uskonut tulevan eteeni. Laumamme on saanut ison kolauksen, niin ihmiset kuin koirat. 

Laumamme kaksi vanhinta eli Saara ja Zoi ajautuivat pattitilanteeseen kotonamme. Tilanne oli toki varmasti kypsynyt jo vuosia; joskus ei vaan luonteet natsaa yhteen. Meillä on ollut lähes aina useamman koiran lauma ja kaikki on sujunut hyvin näihin hetkiin asti. Molemmat sekä Saara että Zoi ovat tuontikoiria. Venäläinen ja Serbialainen veri ei vaa natsannut yhteen!!

Zoi on upea koira kaikin puolin; sinnikäs, vahva, ihmisläheinen, testatty kasvatus- ja kuntoutuskoiraksi sopiva. Zoi (5,5v) on myös vahva luonteeltaan ja hän ilmeisesti ajatteli hetkensä tulleen Saaran vanhetessa. Ikävä kyllä Saara ei ollut samaa mieltä asiasta. Saara on myös vahva fyysisesti ja myös lauman johtaja vanhimpana (kesäkuussa 9v)

Ensimmäinen paha yhteenotto tapahtui joulukuun loppupuolella. Sen jälkeen elettiin kauhun tasapainon alla kunnes nyt maaliskuun alussa nasahti yhteenotto ja sen jälkeen kaksi uutta kolme päivän sisällä. Viimeisen kerran jälkeen,kun olimme molempien koirien kanssa eläinsairaalassa paikattavana tajusimme ettei tämä enää onnistu näin. Kenellekään ei tee hyvää elää näin stressaavassa tilanteessa. 

Itkulle ja surulle ei meinaa tulla loppua. Pettymykselle, epäonnistumiselle. Itsesyytöksille. Syyllisyydelle. 

Jouduimme pohtimaan, miten me selvitään?  Mitä meidän pitää tehdä? Kuka lähtee laumasta? Saara on jo vanha koira ja enemmän omaa rauhaa kaipaava. Zoi on koira parhaassa iässä ja rakastaa kaikkia ihmisiä ja on myös hyvin avoin huomiolle ja uusille asioille. 

Löysimme siis Zoille upean kodin. Kodin, jossa hän saa huomiota, rakkautta. Ei tarvitse olla yksin. Saa liikuntaa ja hyvää ruokaa. Saa hyväksyntää juuri sellaisena upeana koirana kuin hän on! Zoi ei ole poistunut elämästämme. Meillä on Whatsapp-ryhmä, me näemme Zoita. Se helpottaa kovasti surua! Tuleeko Zoista enää äitiä, se nähdään sitten tulevaisuudessa. Tulee tai ei, Zoilla on jo kymmenen omaa vauvaa maailmassa. Aika monta enemmän kuin monella on. 

Kasvatustyön haastavia puolia on tehdä myös päätöksiä siitä, että käytänkö jotain koiraa jalostukseen vai en. Vain me kasvattajat teemme sen päätöksen. Puntaroimme ja pohdimme. Myös se arjen sujuvuus on tärkeää, koska elämämme ei ole pelkkää koiraa vaan siihen sisältyy paljon muutakin! Ja kasvattajana joutuu joskus tekemään tiukkoja valintoja sen eteen, ketä siihen omaan lähilaumaan kuuluu. Ja ikävä kyllä emme aina pienestä pennusta näe, millainen siitä aikuisena tulee. Pysyykö se terveenä, onko sen luonne sitä mitä halutaan jatkaa ja jalostaa eteenpäin? Paljon mietittävää. 

Saati se, että kuinka isoksi voi laumaa kasvattaa, ilman että se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään liian paljon! Koirat ovat kuitenkin meidän elämässämme ne tärkeät ja rakkaat! Ilman niitä sisältöä olisi kovin vähän, joskin sitä huoltakin välillä kieltämättä. 

Muu lauma on selvästi nyt rauhoittunut. Meilläkin on selvästi rauhallisempi mieli, vaikkakin suru ja ikävä iskee välillä kuin kylmä rätti päin kasvoja! Näemme Zoin tulevana lauantaina. Siitä tulee varmaan tapaaminen, joka saa aikaan monenlaisia tuntemuksia! En halua ajatella asiaa liikaa. Yritän vain selviytyä! On pakko.