Isovillakoirapentueen kasvusta kertova Blogi

Isoäidin elämää, osa 2

Share |

Perjantai 3.3.2017 - Tiina


Monet ovat varmaan kuulleetkin minusta. Olen se isoäiti jolla on paljon huolta ja vielä enemmän hommia. Nimittäin minusta on tullut mummo jo toiseen kertaan, niin vaikea sitä kun uskoa onkin. Olen hyvin nuorekas ja sporttinen mummo joten ymmärrän kaikkien ihmetyksen, kiitos vaan kohteliaisuudesta.

Tällä kertaa kyllä täytyy sanoa, että olen jo hieman luottavainen tuon äidin taitoihin (ja onhan hän toki minun tyttäreni eli siis parasta laatua kaikin puolin), sillä jos ei 5-vuotiaana tuota taitoa hallitse, niin ei sitten koskaan. Ja myönnetään, että epäilyksistäni huolimatta kaksi vuotta sitten tyttäreni osoitti olevansa varsin mainio mamma. Jokatapauksessa kyllä tässä taas hommia riittää.

Eilen ne lopulta päästivät lastenlapsiani katsomaan. Siellä oli 8 valkoista kääröä, kauniita tosiaan (onko ihme, sukualaisiani kun ovat) ja kuulin jotain todella surullista; yksi lastenlapsistani, pieni tyttö, oli menehtynyt synnytyksessä. Olisivat pitäneet minut mukana, niin olisin varmasti osannut auttaa. En kertakaikkiaan ymmärrä tapahtunutta, vaikka kyllähän ne puhuvat, että kaikki ei ole aina meidän käsissämme vai sanoisinko tassuissamme? Ehkä on parempi keskittyä näihin lapsukaisiin, jotka luonamme nyt ovat.

Meillähän on siis perheessämme tuo harmaa neiti, Saara. Saara on vielä ihan vauva, ei edes kahta vuotta. Ja Saara ei ole koskaan tavannut pieniä puudelinalkua. Tämän vuoksi joudun todella tarkkaan vahtimaan häntä. Välillä täytyy siis ihan kovalla äänellä komentaa ja napsauttaa hampaitaikin, jotta tajuaa rajan mitä ei ylitetä. Onneksi tajuaa ottaa vinkistä vaarin, vai siis mummon :)

Mutta tarkennan nyt saman tien, että minullahan ei siis ole tosiaan mitää rajoja tai ei siis ainakaan saisi olla. Olen nyt aloittanut pentujen pesuhommat ja juuri äsken kokeilin, miltä tuntuisi imettää. On se kumma, ettei saa rauhassa toteuttaa itseään. Eikös sitä sanota, että kuuntele vaistoasi ja sydäntäsi? Ja sen minä kyllä teen, tai siis tekisin, jos minua ei kiellettäisi. Millä oikeudella, kysyn vaan? Olen 19 lapsen äiti, joten enköhän osaa itse arvioida parhaiten, milloin minun apuani tarvitaan ja onko oikeasti kuinka huono juttu jos toista haluaa auttaa. Helpottaa toisen taakkaa. Kantaa korteni kekoon. Nyt kun oikein ajattelen tätä asiaa, huokaisen niiiiinnn syvään ja ihmettelen erityisesti tuon varaäitini typerää käytöstä. Ja jos tarpeeksi haluaa, niin ...

Jokatapauksessa kyllä minä tässä varmaan ujuttaudun näihin hommiin, mutta sitä aikaa en kovin kaipaa, kun ne alkavat hampaiden kanssa minua lähestyä. Kyllä ne on vaan paljon kivempi, kun ne köllöttelee massu täynnä ihan vaan paikallaan. Sitten joudun etsimään itsestäni taas tiukemman mummon ja sekin kyllä minusta löytyy. Olen varsin monipuolinen ja erityisesti moniulotteinen mummo. Tsempit kaikille mummoille; mummot rokkaa!


Kommentit

3.3.2017 8:47  Pia Purhonen

Hilda ❤


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini