Isovillakoirapentueen kasvusta kertova Blogi

Vahinko ei tule kello kaulassa

Lauantai 7.6.2014 - Tiina

Mikä päivä eilen olikaan? Pennut heräsivät aamulla puoli seitsemän aikoihin ja saivat aamuruokansa. Käytin ne uudestaan ulkona jo yhdeksän aikoihin. Sen jälkeen päätin pestä Aunen ja ei muuta kuin toimeen. Ensin aukaisin Aunen ponkkarit vanhoilla trimmaussaksilla ja jätin ne lattialle, kun lähdin alakertaan pesuhommiin.

Aloitin kuivauksen ja kuinkas ollakaan, olin unohtanut ne sakset lattialle. Oppia ikä kaikki! Ei ole terävien esineiden kanssa oikeasti leikkimistä. Tein äkkiliikkeen kuivatessani ja hups! Sakset upposivat jalkaterän, päkiän vierestä sivusuunnassa läpi melkein jalkapöytään asti läpi. En ensin edes tajunnut, että mitä tapahtui, mutta se veren määrä, joka jalasta suihkusi sai minut tajuamaan, että nyt tuli vähän isompi haava. Aunekin tajusi, että nyt on joku hätänä, kun tuo minun kuivaajani itkee ja käärii pyyhettä jalkansa ympärille.

Ja oikeasti Aune oli tässä vaiheessa vielä melkein täysin märkä. NO, mitä tekee isovillan omistaja. Kuivaa koiransa loppuun tottakai. En kertakaikkiaan olisi voinut jättää märkää koiraa siihen vaan sinnillä kuivasin, laitoin kuminauhat, hieman saksilla tasoittelin, siis ihan vähän, ennenkuin heittäydyin lattialle miettimään mitä pitäisi tehdä? Reilu tunti oli siis kulunut ja pohdin, että pitääkö tässä jonnekin mennä. Jalka alkoi turpoamaan, mutta verta ei enää paljon tullut ja tykytys jalassaoli aika mittava.

En koskaan mene lääkäriin, ellei ole viimeinen pakko. Sain kuitenkin Facebookissa viestiä, että on syytä ehkä kuitenkin käydä näyttämässä haavaa. Ajoin itse autolla sairaalaan (onneksi on automaattiauto, ei tarvitse vasenta jalkaa)ja pääsin heti ensiapuun. Lopputulemana kolme tikkiä ja jäykkäkouristusrokote. Ilta meni kinkatessa ja pomppiessa.

Minulla oli hirveä hätä kotiin pentujen luo. Ne olivat syöneet aamulla ruokaa viimeksi ja näin mielikuvissani, että ne huutavat nälkäänsä, riutuneena raukkaparat. Ja vielä mitä; Hilda oli päättänyt ruokkia pennut hyvänä äitinä. Oli syönyt kanankauloja lähes kilon ja käynyt oksentamassa ne pennuille. Pennut olivat ne syöneet ja ei muuten ollut nälkä. Mistä tämä paljastui? Kun Teron kanssa veimme pennut ulos ja lautasten ääreen, tuli yhdeltä pennuista eli Ferrarilta suusta kanankaulan pala. Kyllä äiti tietää miten ruokkia pentujaan ja antoipa vielä tisuakin kaupanpäälle pikku kullanmuruilleen.

Pennut oikeasti alkavat olla jo riiviöitä. Ne purevat kaikkea ja jokapaikasta. Kaikilla on hampaita ja juoksuaskel paranee ja pitenee päivässäkin jo selvästi. Nyt hypitään paikasta toiseen ilman pelon häivää. Pentujen väliset taistelut ovat myös lisääntyneet ja pennut purevat välillä niin lujaa toisiaan, että pitää itkeä.

Luonne-erojakin alkaa näkyä. Joku on villimpi, joku riiviö, joku on itsenäisempi, joku haluaa enemmän syliin. Ihanaa! Mutta kaikki on yhtä söpöjä. Tänään on tulossa yksi uusi omistaja ekaa kertaa pentuja katsomaan; menettääköhän se sydämensä kokonaan noille nöppösille?

3 kommenttia .