Isovillakoirapentueen kasvusta kertova Blogi

Vahinko ei tule kello kaulassa

Share |

Lauantai 7.6.2014 - Tiina


Mikä päivä eilen olikaan? Pennut heräsivät aamulla puoli seitsemän aikoihin ja saivat aamuruokansa. Käytin ne uudestaan ulkona jo yhdeksän aikoihin. Sen jälkeen päätin pestä Aunen ja ei muuta kuin toimeen. Ensin aukaisin Aunen ponkkarit vanhoilla trimmaussaksilla ja jätin ne lattialle, kun lähdin alakertaan pesuhommiin.

Aloitin kuivauksen ja kuinkas ollakaan, olin unohtanut ne sakset lattialle. Oppia ikä kaikki! Ei ole terävien esineiden kanssa oikeasti leikkimistä. Tein äkkiliikkeen kuivatessani ja hups! Sakset upposivat jalkaterän, päkiän vierestä sivusuunnassa läpi melkein jalkapöytään asti läpi. En ensin edes tajunnut, että mitä tapahtui, mutta se veren määrä, joka jalasta suihkusi sai minut tajuamaan, että nyt tuli vähän isompi haava. Aunekin tajusi, että nyt on joku hätänä, kun tuo minun kuivaajani itkee ja käärii pyyhettä jalkansa ympärille.

Ja oikeasti Aune oli tässä vaiheessa vielä melkein täysin märkä. NO, mitä tekee isovillan omistaja. Kuivaa koiransa loppuun tottakai. En kertakaikkiaan olisi voinut jättää märkää koiraa siihen vaan sinnillä kuivasin, laitoin kuminauhat, hieman saksilla tasoittelin, siis ihan vähän, ennenkuin heittäydyin lattialle miettimään mitä pitäisi tehdä? Reilu tunti oli siis kulunut ja pohdin, että pitääkö tässä jonnekin mennä. Jalka alkoi turpoamaan, mutta verta ei enää paljon tullut ja tykytys jalassaoli aika mittava.

En koskaan mene lääkäriin, ellei ole viimeinen pakko. Sain kuitenkin Facebookissa viestiä, että on syytä ehkä kuitenkin käydä näyttämässä haavaa. Ajoin itse autolla sairaalaan (onneksi on automaattiauto, ei tarvitse vasenta jalkaa)ja pääsin heti ensiapuun. Lopputulemana kolme tikkiä ja jäykkäkouristusrokote. Ilta meni kinkatessa ja pomppiessa.

Minulla oli hirveä hätä kotiin pentujen luo. Ne olivat syöneet aamulla ruokaa viimeksi ja näin mielikuvissani, että ne huutavat nälkäänsä, riutuneena raukkaparat. Ja vielä mitä; Hilda oli päättänyt ruokkia pennut hyvänä äitinä. Oli syönyt kanankauloja lähes kilon ja käynyt oksentamassa ne pennuille. Pennut olivat ne syöneet ja ei muuten ollut nälkä. Mistä tämä paljastui? Kun Teron kanssa veimme pennut ulos ja lautasten ääreen, tuli yhdeltä pennuista eli Ferrarilta suusta kanankaulan pala. Kyllä äiti tietää miten ruokkia pentujaan ja antoipa vielä tisuakin kaupanpäälle pikku kullanmuruilleen.

Pennut oikeasti alkavat olla jo riiviöitä. Ne purevat kaikkea ja jokapaikasta. Kaikilla on hampaita ja juoksuaskel paranee ja pitenee päivässäkin jo selvästi. Nyt hypitään paikasta toiseen ilman pelon häivää. Pentujen väliset taistelut ovat myös lisääntyneet ja pennut purevat välillä niin lujaa toisiaan, että pitää itkeä.

Luonne-erojakin alkaa näkyä. Joku on villimpi, joku riiviö, joku on itsenäisempi, joku haluaa enemmän syliin. Ihanaa! Mutta kaikki on yhtä söpöjä. Tänään on tulossa yksi uusi omistaja ekaa kertaa pentuja katsomaan; menettääköhän se sydämensä kokonaan noille nöppösille?


Kommentit

7.6.2014 21:47  Pirkko Räsänen

Voi että tuo jalkavamma kuulostaa ikävältä. Jalassa hermot ovat aika herkät eivätkä niin kovin hyvässä suojassa, joten varmastikin jalka on kipeä. Toivon, että maltat kuitenkin olla suuremmin ramppaamatta jalalla niin se pääsee nopeammin toipumaan. Tekevän ihmisen on tosin ehkä vähän vaikea levätä.....

En tiedä lähtikö viesitini edelliseen kirjoitukseesi, kun iPhonesta tuli se vaikutelma ettei olisi lähtenyt. Kuitenkin kiittelin paneutumistanne pentujen kaikkinaiseen hyvinvointiin. Nämä alkuajathan ovat sellaisia, jotka vaikuttavat tuleviin vuosiin suuresti. Upeata, arvokasta ja liikuttavaa on myös ollut voida seurata pentujen elämää jo niiden alkutaipaleelta. Tulevasta pennusta on jo tullut meidän perheen jäsen, vaikkei se meitä suurinta osaa ole edes nähnyt. Kaikki täällä pienestä isompaan odottavat omaa karvakuonolaista. Kerroit, että niiden luonteenpiirteet ovat jo alkaneet tulla esille. Jaksaisitko niistä joskus kertoa?

Siispä parane pian!

T. Pirkko

8.6.2014 9:02  Tiina

Kiitos Pirkko kommentistasi. Myönnän että on vaikeaa rauhoittua paikoilleen. Enkä siinä ole kovin hyvin onnistunutkaan. Aikomuksenani on kertoa pennuista hieman tarkemmminkin.

8.6.2014 14:21  Sisun Mari

Voi sun kanssas <3 .Voin vaan kuvitella sen veren ja kivun määrän :(. Onneksi menit lääkäriin. Olet sä kyllä melkosen sisukas mimmi kun Aunen vielä loppuun hoidit!

P.S muakin kovasti kiinnostaa kuulla pentusten luonteenpiirteistä lisää :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini