Nyt se sitten iski. Ahdistus, joka on epämääräinen, kaikesta ihanuudestaankin huolimatta. Jokainen, joka itsekin on ollut äiti, tietää mistä puhun. Vaikka ilo tapahtuneesta on suuri, on se toinen puoli olemassa; suuri vastuu, huoli. Ja hei, nämä koiranpennut ovat aika lyhyen aikaa pieniä. Minä olen nyt kiinni tässä kaikessa ja täytyy pitää kaikki kortit kasassa sillä korttipakan ei ole vara nyt kaatua.

Aika kuluu tässä nopeasti ja pennyt kasvavat isoksi hetkessä. Siitä tiedosta huolimatta tämäkin vaihe on kasvattajaäitinä käytävä läpi. Mitä isommaksi pennut tulevat, sitä helpommaksihan tämä käy. Kohta pentuja ei tarvitse alinomaa vahtia niiden syömisten ja vahinkojen (tallaantuminen)osalta. Minulla kun on taipumusta muutoinkin täydellisyyteen ja kontrolliin. Kuten tiedetään pienet lapset tai koiranpennut ei siitä välitä. Niille on vaan annettava kaikkensa vaikka kuinka olisi raskasta tai haastavaa. Tämä on tämän hetken tunne ja huomenna on uusi päivä. Kunhan nämä pari ekaa viikkoa saadaan sujumaan ruokailujen yms. osalta, alkaa suuresti helpottaa.

Onneksi meillä on tätä nuorisoakin kotona, saadaan vähän jaettua vuoroja hoitovastuusta; jokainen kantaa oman kortensa kekoon. Ensi yönä on vuorossa Ella ja Juuso, miten hienoa. Tämä on koko perheen yhteinen projekti ja yhdessä kasvatetaan näistä perheen keskellä eläviä perheeseen sopivia koiria, jotka ovat nähneet elämää ja toimintaa laidasta laitaan.

Nyt tätäkin kirjoittaessa alkaa päässä helpottaa; kyllä niistä upeat koirat kasvatetaan yhdessä ja yhteistyöllä! Jes!