Kasvattajan ja koiranomistajan arkea

Odotusaika; rakkautta ja pelkoa pvä 45

Keskiviikko 15.2.2017 - Tiina

Päivä 45 Aunen tiineyttä: 

Tieto lisää tuskaa. Mitä ei tiedä, sitä ei pelkää. Autuaat ovat tietämättömät. 

Vaikka koiran tiineysaika/kasvatus ylipäätään on ihanaa siinä on toinenkin puolensa. Aloittelevana kasvattajana muutama vuosi sitten ei osannut pelätä mitään. Sinulla oli hyvä koira ja sinä koit, että sinulla olisi kenties jotain annettavaa tälle rodulle. Lähdit rohkeasti valtavaan viidakkoon, jossa on paljon hyvää, mutta paljon myös pelättävää. 

Kasvattajana kohtaat useita haaasteita, joita on vaikeaa ennustaa tarkalleen. Voit pyrkiä omalla toiminnallasi parhaaseen lopputulokseen. Voit oppia virheistäsi. Voit kääntää suuntaasi. Voit lisätä tietoasi. Ja voit todeta lopuksi, että siltikään et voi olla varma yhtään mistään. Ei oppi ojaan kaada, mutta totuus on se, ettei ole yhtä oikeaa totuutta eikä yhtä oikeaa tietä. On vain monia teitä, josta valita se luultavimmin vähiten paha ja toivoa parasta. Niin kyyniseltä kuin se kuulostaakin. 

Eri yhdistelmät voivat paperilla näyttää hyvältä, mutta aina voi tulla yllätyksiä, joita ei ole kenties osannut edes ajatella tai arvioida. Ajan myötä jokainen kasvattaja joutuu puntaroimaan asioiden, valintojen äärellä, joita on ulkopuolelta aika helppoa lähteä arvioimaan kriittisesti, vaikka ei edes tietäisi oikeaa totuutta tai valintoihin vaikuttaneita asioita. Toki kasvattajana sinun on osattava perustella valintasi pentujen ostajalle ja hyvä niin, että olet valintojesi takana. Tai myönnät, että valinta ei tällä kertaa ollut kovinkaan onnistunut; mutta ei sen takia, että olisit harkitsemattomasti ja tahallisesti tehnyt vääriä ratkaisuja, vaan sen takia, että yhdistelmä yllättää jollakin tavalla, jota et voinut tietää. 

Nyt palaan ajatuksissani Aunen tiineyteen; se mihin viittasin pelollani tiineyden sujumisesta. Sain jostakin (älkää kysykö mistä) ajatuksen, että entäs jos mahassa ei olekaan vauvoilla kaikki hyvin.

Ajatus alkoi kytemään pari päivää sitten ja sitten minun mielikuvituksallani; SIITÄ SE AJATUS SITTEN LÄHTI!: Aune on niin väsynyt, onko se iloton? Ei sille maistu ruokakaan: pennut on varmaan kuolleet! !! Eilen aamulla tuntui, etten voi edes lähteä töihin. Ja nyt siis korostan, että kaikki oli ihan minun omassa pikkupäässäni keksittyä, alusta loppuun. Laitoin Terolle viestiä, että liikkuiko Aune lenkillä normisti? Liikkui kuulemma, mutta se ei minua rauhoittanut. Olin jo suurinpiirtein varaamassa aikaa ultraan ja kyllä te tiedätte! Olin juuri lukenut Herpesviruksen aiheuttamista pentukuolemista. (Tällä kertaa en rokottanut Aunea). Aune riehuu joka lenkillä aika uhkarohkeasti, sekin pelottaa minua. Valtavia loikkia, riehakasta juoksua...

No, onneksi on keksitty vauvoille DOPPLERI. Kotiin kiireen vilkkaa, Aune mahalleen ja se helpotus; PIENIÄ SYDÄNÄÄNIÄ KUULUI SIELLÄ TÄÄLLÄ, vahvana vielä. Arvatkaa kuka oli ikionnellinen. Aune kyllä oli ihmeissään, että mikä tuota ihmistä oikein vaivaa :) MINUA VAIVAA PENTUKUUME!!!! Iso kivi oli vieritetty minun sydämeltäni ja loppuilta kului kuin pienessä pilvessä leijaillen. Ja Aune pääsi kunnon lenkille myös; eiköhän se luontoäiti ole aika hyvin suunnitellut tuon tulevan äidin kohdun ja sen suojan! Ei ole enää paljon jäljellä ja jännitys nousee siltikin päivä päivältä ja ensi viikolla varmistuu montako vauvaa siellä masussa oikein on!