Kasvattajan ja koiranomistajan arkea

Mitkä lämmöt? Pvä 59/60

Tiistai 19.5.2015 - Tiina

Tänään aletaan olla kriittisissä hetkissä. Synnytys voi käynnistyä periaatteessa ihan milloin vaan. Pennut ovat valmiita syntymään. Olen alkanut seurailla Aunen lämpöjä torstaista lähtien. Lämmöt ovat sahanneet 37.7-37.1 asteen välillä. Tänä aamuna lämpö oli 37.3 ja uudestaan mittaan kun kotiin menen. Kun lämpö siis menee sinne 37 ja sen alle, on synnytyksen käynnistyminen jo varsin lähellä. 

Aunen vyötärö oli eilen huikeat 72 cm. Mittaa on tullut huikeat 25 cm lisää ja huomattavaa on, että Aune ei ole kyllä lihonut yhtään. Lihomisella tarkoitan rasvakertymiä. Paino on toki noussut mukavasti. On eka kerta, kun Aune painaa enemmän kuin Hilda. 

Aunella on haastavaa nukkua ja levätä. Yöllä Aune on aivan selällään jalat sammakkona. Ilmeisesti tuo asento on mukava nukkua ison mahan kanssa. Aunen maha on niin iso, että normaalit lepoasennot ovat aika mahdottomia. Hyppääminen on raskasta esim. sohvalle, mutta onnistuu kyllä. Aune jaksaa lenkkeilläkin vielä, mutta ei toki kovin pitkiä lenkkejä enää. Ruoka maistuu edelleen, myös tänä aamuna. Sekin viittaa siihen, että pennut eivät ole vielä vuorokauteen syntymässä. Toki poikkeuksiakin voi olla.

Tämä odotusaika on mennyt kuin siivillä. Ja niin ihanaa nähdä millaisia vauvoja sieltä maailmaan tulee ja onko ne poikia vai tyttöjä. Tärkeintä on kuitenkin, että pennut olisivat terveitä ja hyväkuntoisia. Pentukuolleisuus on koirilla 9-26%, joten saamme olla kiitollisia, että tähän mennessä emme ole yhtään pentua menettäneet. Nyt koputan puuta täällä päässä. 

Laitan tänään kuvaa Facebookiin Aunen masusta niin näette mikä pallo siellä on. Pennut tuntuvat selkeästi ja voi jopa tuntea pikku jalat sieltä terävinä liikkumassa mahanahkaa kiristellen. Mahtaa se Aunekin ihmetellä, että mitä minussa tapahtuu? Selkeästi näen, että Aune välillä ikäänkuin kuuntelee massuaan ihmetellen. :) Voihan odotus ja odottamisen vaikeus. 

1 kommentti .