Isovillakoirapentueen kasvusta kertova Blogi

pvä 56 Maha venyy ja paukkuu

Perjantai 15.5.2015 - Tiina

Aunen maha on nyt kyllä kasvanut huimasti...Aune jopa hengittää hieman raskaasti. Ilmeisesti massu painaa palleaan ja sen kautta hengittäminen on raskaampaa kuin normaalisti. Pennut tuntuvat selkeästi isoina möykkyinä jotka möyrivät menemään aiheuttaen Aunelle ihmetystä. Aunen lepoasennot ovat huvittavia ja hieman hassujakin.hilda_vihrea_tytto_ja_pinkki_tytto_7.4.2012_002.jpg

Sohvalle hyppääminenkään ei olekaan enää niin kevyttä kuin ennen. Eilenkin kävimme kahdella vähän pidemmällä lenkillä. Toiselta lenkiltä tultaessa Aunen askel alkoi selkeästi painaa. Oli pakko hiljentää omaa kävelytahtiaan. Onhan tässä se hyvä puoli, että Aune on nyt hyvin helppo lenkitettävä. Ennen sait laittaa tossua toisen eteen aika rivakasti..nyt riittää ihan normaali ja hieman hidas kävelytahtikin. 

Röngtenissä kävimme siis toissapäivänä. Kuvasta näkyi, että pentuja on kuusi tai seitsemän. Minä epäilen tuota seitsemää itse, kun kuvaa pääsin rauhassa kotiin tarkastelemaan. Kalkkeutumista olisi saanut olla enemmänkin, mutta koska Aunelle annettiin Herpesrokoitteen vahvistus, oli pakko tässä vaiheessa sinne mennä. Eli jännitystä on luvassa, kun synnytys ensi viikolla käynnistyy. Kuinka monta vauvaa sieltä putkahtaakaan maailmaan?20140502_085418.jpg

Aloitin lämpöjen mittailun eilen. Tiineen koiran lämpötila varsinkin loppupuolella tiineyttä on normaali lämpötilaa alhaisempi. Koiran normaali lämpö on n. 38.5 astetta. Aunella on tällä hetkellä lämpö eilisen ja tämän aamun perusteella nyt 37.7-37.8 astetta. Siinä vaiheessa kun lämpö tipahtaa noin 37 asteeseen tai sen alle, voidaan olettaa että synnytys käynnistyy 12-24 tunnin kuluessa. Pienellä koiralla nuo lämmöt voivat tipahtaa jopa 35.5 asteeseen, mutta isovilla ei pieni olekaan. Hildalla olen saanut akahaisimmillaan 37.0 astetta ja siitä tosiaan synnytys sitten käynnistyi. Tähän lämpöön siis vaikuttaa eri hormonit ja niiden toiminta tiineessä koirassa. uuno_leo_bruno_25.5_066.jpg

Aamulla oli kyllä tullut ehkä limatulppa Aunelta. Toki limaa nyt tiputtelee muutenkin, joka kertoo lähestyvästä synnytyksestä. Nähtävissä on myös löystymistä ikään kuin koko takapäässä..pehmeää ja löysää :) Pennut ovat periaatteessa nyt valmiita syntymään. En kyllä kuitenkaan usko, että tänä viikonloppuna sitä tapahtuu. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. aune7.jpg

Tänään minä sitten pesen tuon Aunen. Ihan kyllä hieman kauhistuttaa kuinka Aune jaksaa? Konetusta en siis tee, koska konetin jo muutama päivä sitten. Pesu, föönaus ja vähän siistimistä saksilla. Nisien ympäriltä pitäisi myös konettaa karvat, jotta pikku naperoilla on helppo pääsy syömään. Onneksi viikonlopuksi ei ole sadetta suuremmin enää luvattu, joka on helpotus. Eipä taida olla mitään turhauttavampaa kuin vasta puunattu puudeli ja vesisade kurakelineen. Hildastakin tulee siis nätti tänään. 

Tämän viimeisen kuvan vyötärö Aunella on kyllä niiiiinnnn mennyttä! Jospa siihen palaudutaan :)

Kommentoi kirjoitusta.