Isovillakoirapentueen kasvusta kertova Blogi

Pentujen jälkeen

Share |

Maanantai 11.8.2014 - Tiina


On kulunut jo aikaa siitä kun pennut koteihinsa lähtivät. Monta mutkaa ja käännöstäkin on matkan varrella tapahtunut, mutta kaikki saivat ihanat omat kotinsa. Juuri sellaiset kuin ne ansaitsivatkin.

Olimme aika voipuneita tuon penturuljanssin jälkeen. Vaikka ne ovatkin kuinka ihania niin ovat ne myös aika vaativia omalla tavallaan. Ei todellakaan ole mitään helppoa hommaa, eikä ainakaan kevyttä sellaista. Ja tähän liittyy toki se, että otamme kasvatuksen varsin vakavasti. Emme halua epäonnistua! Haluamme pennuillemme parhaan mahdollisen pohjan elämäänsä.

Nyt on se aika, että voi hieman kelata tapahtunutta. Kaikki meni loistavasti. 10 :STÄ PENNUSTA HUOLIMATTA! Hilda on upea äiti ja hoitaa osansa suurella huolella ja rakkaudella. Ei tarvinnut antaa lisäruokaa eikä mitään muutakaan kellekään! Aune oli kovasti apuna pentujen hoidossa ja hoiti ainakin leikkipuolen ja pyllyjen ja naamojen pesun suurella intohimolla. Lupaileeko tämä hyvää ensi kevään koitoksiin? I hope so!

Pennuilla on lähtenyt menemään uusissa kodeissaan upeasti. Omistajat ovat alkaneet kouluttaa koiria ja harjoitella turkin hoitoa. Osallehan se on kovin tuttua touhua! Pennut osaavat jo vaikka mitä asioita; hatun nosto siitä hyvästä!

Ada on touhutyttö ja asuu ja lenkkeilee ja veneilee Jyväskylässä. Urho on Alastarossa heppojen keskellä maaseudun huomassa turkki pöyheänä. Muusa on pikkusiskona Piitulla Lohjalla ja siellä tehdään kepposia jo yhdessä. Sisu on hurmannut  Espoossa omistajansa surujen keskellä, eiköhän ne surutkin ole jo unohtuneet tämän hurmurin ansiosta. Jäpä saa olla Anun pikkuvelikoirana Suonenjoella ja monen pienen tytön sydämenmurskaajana. Bella-kaunotar asuu meren rannalla Espoossa helliteltävänä prinsessan lailla. Nova loistaa tähden lailla Tampereella ja yhtä nopeana myös sekä älyltään että jaloistaan. Vili on vikkelä pikkuveli Pikulle Akaalla ja vielä vikkelämpi jahtaaja kisuleille. Toivotaan Vilille pikaista toipumista tapaturmasta. Ferrari citykoirana Helsingissä on löytänyt paikkansa hieman heikosti lämpeävästä isoveljestään huolimatta. Merri on Iso mössykkäinen poika Espoossa, joka on vienyt luultavimmin kaiken huomion perheessään!

Niin se elämä kantaa ja kaikki asettuu uomilleen. Tuo pentuaika voi olla varsin haastavaa, kun on niin paljon opeteltavia asioita. Pitäisi oppia sisäsiistiksi. Pitäisi oppia villakoiran turkin hoitoon. Pitäisi oppia ne perusasiat, joita jokaisen koiran kannattaisi osata; istu, paikka, maahan, odota, TÄNNE! Ja vielä hihnassakin pitäisi osata nätisti liikkua. Sen lisäksi jos aikoo oikein hifistellä eli näyttelyihin osallistua, kannattaa harjoitella seisomista, näyttelyhihnassa juoksua, tottumista hampaiden katsomiseen, vartalon koitteluun ja pojilla vielä pähkinöitten tarkistukseen ;) On siinä hommaa...sen minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa!

Pentuja tullaan tapaamaan ja näkemään aika ajoin. Olkaa vaan rohkeasti yhteyksissä ja jakakaa kokemuksia, kuvia, ajatuksia Facebookin sivuillamme. On mukava yhdessä seurata, miten muilla menee! Toivon kaikille ihanaa, pitkää ja rikasta elämää teidän oman rakkaan pentunne kanssa! Se on kasvattajalle paras palkkio ja sydämen rauha tulevaisuuden kannalta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini