VOIKO OLLA SIIS TOTTA, ETTÄ AIKA ON KULUNUT KUIN SIIVILLÄ? Mihin kaikki aina häviää ja kohta huomaat, että se on jo ohi, ennenkuin kunnolla edes alkoi? Tähän liittyy ihan perusfilosofinen ajatus/kysymys; minkä takia aika kuluu kokoajan nopeammin? Eilen keskustelimme työpaikalla tästä ilmiöstä: lapsena kesälomakin oli tosi pitkä, mutta nyt tuntuu siltä, että jokainen kesä menee nopeammin kuin ennen. NO, miten tämä liittyy pentublogiin?

Jos luette alkublogista ahdistuksestani/masennuksesta, kun pennut ovatkin siinä kokoajan ja vaativat läsnäoloani. Minä ja me emme kun osaa tehdä mitään puoliteholla. Kaikki mitä tehdään, tehdään kunnolla ja TÄYSILLÄ. Ei ole puoliväliä, eikä ainakaan pentujen kasvatuksessa, tehdä jotain puolihuolimattomasti. On ruokittava, sosiaalistettava, hoidettava, totutettava käsittelyyn, rakastettava..

.Ja NYT SE KAIKKI ALKAA OLLA OHI! Liian pian!!! Ainakin näin ison joukon kanssa. Viimeinenkin vapaa pentu on luultavasti saamassa uuden perheen. Tämä pinkkineiti voi lähteä uuteen kotiin jo perjantaina. Ja loput ovat lähdössä sunnuntaina. Onneksemme meille jää Aune-tyttönen kuitenkin kasvatettavaksi ja lohduksi. Ja saahan Hildakin sitä niin kaipaamaa seuraa ja ulkoilukaveria. Joskin siihen vauhtiin saa vielä Aune hieman kasvaa. Laitan taas kuvia meidän vauhtipimuista ja Vauhtiherrasta!